keskiviikko 27. helmikuuta 2013

"Kai mäkin sit kun kaikki muutkin"

Nonni. Nyt se aika koitti.

Liekkö näitä kukaan tulee lukemaan, mutta kirjoitellaan nyt vaikka oman mielenrauhan vuoksi kun sattuneista syistä julkinen metelöinti ei ole meikäläisen kohdalla edullista työni taotta. Hulapata.

Euroalue on kaikille hyvästä, kuten talouselämän uutisesta voimme todeta. Näinhän meille on kerrottu 90-luvun alusta lähtien, jolloin tätä ihanuutta tänne tuupattiin oikein ilolla ja riemulla. EU-aika on tuonut kiistatta hyviä asioita tullessaan, kilpailukyky on huipussaan ja niineespäin. Alla graafi, joka osoittaa kiistattomasti, että meillä menee erityisen hyvin. Ja ollaan ytimessä.



 Samaten direktiivit ovat kiistatta täkäläisen talouden eduksi, kuten esimerkiksi tästä ilmenee. Näitä säädöksiä muiden ei toki tarvitse noudattaa, tai ainakin haitat maksetaan tukina ettei vaan tulisi paha mieli.

 Ja näitähän riittää. Kysymys nyt kuuluukin, vanhaa sananlaskua mukaillen- kuka hyötyy? 


Hyvää settiä tarjoilee myös Maria Guzenina-Richardson. Meikäläisen kupoliin ei nyt taas mahdu, onko äitiys nyt jotenkin niin syrjivä käsite, että tämä pitää ehdottomasti muuttaa?