lauantai 30. maaliskuuta 2013

Pyssykät, ne ikävät ja pelottavat vekotukset

Tulipa tuossa joutenolon hetkenä vilkuiltua dokumentti, jossa puitiin Floridasta käsin jenkkiläistä asekulttuuria ja huomiota kiinnitti asekauppiaan arkinen, mutta varsin säntillinen ja maalaisjärkinen suhtautuminen asiaan. Jäin sitten tuossa miettimään, että mitäskehveliä, ei tuo heppu mitenkään älyvapaalta vaikuta. Itse en asetta omista enkä sellaiselle ole koskaan lupaa hakenut, mutta olen niitä vehkeitä käsitellyt mallina josjonkinlaista uzista ja kalashnikovista tarkkuuskiväärin kautta haulikkoon, pistooliin ja kevyeen sinkoon. Eli olen ehdottomasti oikeassa ja täysin puolueeton.

Heppu siinä mainitsi haastattelun lomassa, että on ihmetellyt kuinka vaikeata olisi koota aseenomistajista nippu ihmisiä miettimään ja vunteeraamaan ehdotelma laiksi- kun se hyvin todennäköisesti olisi toimiva. Ajattelin kasata oman ajatukseni millainen toimiva aselaki voisi olla:


Lähtökohtaisesti, jokainen ns. "nuhteeton" kansalainen olisi oikeutettu ostamaan itselataavan, kertatulta ampuvan aseen riippumatta sen pituudesta, kaliiperista tai ulkonäöstä. Tai kertatulisen. Tai pulttilukkoisen. Juu ket ti aidia. Sarjatuliaseille en näe viranomaiskäytön ulkopuolella perustetta. Muu ase-kategoralle ei myöskään ole minkäänlaista järkiperustetta, koska pistooli tai revolveri on jo lähtökohtaisesti pienempi kuin muu ase, joten peruste kätkettävyydestä tai käsiteltävyydestä on täysin päätön. Samaten lipasrajoituksista voitaisiin luopua helpon kierrettävyytensä vuoksi, koska se haittaa vain ja ainoastaan niitä, jotka niitä säädöksiä jo noudattavat. Ataria ei paljon nappaa poistaa lippaasta palikkaa tai viilata lukkoa, että kuulaa lähtee tauotta..

Tapahtuma etenisi siten, että kun halajaa moisen hommata, niin kävellään laitokselle ja ostolupaa pyydetään tiskiltä esittäen lappua, että on käynyt päivän tahi parin koulutuksen, jossa on perehdytetty aseen ominaisuuksiin, turvallisuusseikkoihin ja lakiteknisiin kiemuroihin sekä ehkäpä harjoiteltu vähän ampumistakin. Tiskillä sitten toimistoimmeinen painaa nappia, joka hakee tietokannasta rikosrekisteristä ykkösiä ja nollia antaen vastaukseksi kyllä/ei/ehkä, ja toimistoimmeinen joko antaa lapun samoin tein matkaan tahi sitten ehkä-vastauksen tullessa ohjaa asiaan perehtyneen hapun puheille yläkertaan. Ei-vastauksen tullessa sanotaan, että nou kän duu ja lisätietoja antaa setä yläkerrasta. Rekisteri myös hakisi mahdolliset pakkohoitolähetteet sairaanhoidon puolelta ja mikäli semmoisia on lähimenneisyydessä tahi päällä niin vastaus on myöskin ei.

Kouluttaja, joka ennen lapun jättöä ko. kurssin vetää voisi toimittaa hakijan tietämättä arvion laitokselle hakijan älyvaurioisuudesta tai päättömän huonosta asenteesta joka johtaisi automaagisesti ehkä-vastaukseen. Tällaisina kouluttajina voisivat toimia ammattimaiset, hyväksytyt asekouluttajat tai poliisin tai muun asetta kantavan viranomaisen edustajat virkatyönään. Hyväksyttynä siviilikouluttajana voitaisiin pitää vartijan voimankäytön asekouluttajakurssin suorittanutta tai erikseen siihen muokatun kouluttajakurssin suorittanutta.

Miten sitten kyllä/ei/ehkä määritellään? No, jos lappu sanoo että puhdas rekisteri tai vähäinen määrä esimerkiksi liikennerikkomuksia tai muita vähäiseksi luokiteltavia rikkeitä niin vastaus on automaattisesti kyllä ja siihen ei ole kellään nokan koputtamista. Tämä poistaisi toimistoeliöiden harkintavallan nuhteettoman kansalaisen kyseessäollessa, joka nykyisessä käytännössä on ongelmana. Myöskään mikään AAHY ei pääsisi keksimään mielivaltaisia ohjeita normaalin harrastajan pään menoksi.

Ehkä- vastaukseen oikeuttavia tekoja voisivat olla yksittäinen tai vähäinen määrä vähäisiä rikoksia, kuten esimerkiksi hätävarjelun/voimankäytön liiotteluna tehdyt teot vähässä määrin, päissään nahistelu, aamudarrassa mittarin värähtäminen ratissa tai vastaavat. Ehkä-vastaukseen johtaisi myös tutkinnan alla oleva juttu, mikäli se täyttää edellämainitut kriteerit.

Toistuva, suunniteltu teko johtaisi ei-vastaukseen. Myös huumausainejutut tai vakavat rikokset tuottaisivat automaagisesti ei-vastauksen aikavälille x, joka olisi sitten aikaa osoittaa kelpoisuutensa yhteiskunnan mukaan eläväiseksi jäseneksi. Tämä aikaväli määriteltäisi asiaan perehtyneiden toimesta. Aikavälin määrittely siten luonnollisesti olisi tapauskohtaista eikä kolmoismurhaajalle ole tarpeellista minkäänlaista asetta antaa vaikka olisikin kakkunsa lusinut. Samoin nuoruudessa tapahtunut höpöheinän poltto ei tee yhteiskuntakelvotonta yksilöä.Tällaisen ehkä-vastauksen saanut lähetettäisiin asiaan aikustenoikeesti perehtyneen Jannun tai Liisan puheille, joka kuuntelee kootut selitykset ja tekee arvionsa onko nyt kyseessä täysi dille vaiko joku, joka on sattunut mokaamaan, mutta on muuten kohtuullisen asiallinen eliö.

Päätöksestä valittaminen tapahtuisi hallinto-oikeuden kaltaiselle elimelle, joka koostuisi lakimiehestä, poliisin edustajasta sekä asealan asiantuntijasta ja päätös tehtäisiin äänienemmistöperustaisesti.

Asekauppiaan rooliksi tulisi siten vain tarkastaa lupa, verifioida se konttorilta viestivälineitse diaarinumeron perusteella ja luovuttaa pyssykkä ostajalle. Kauppiaalla olisi myös luonnolliseksi oikeus olla luovuttamatta asetta harkintansa mukaan mikäli niin katsoo aiheelliseksi.

Mitenkäs sitten, jos haluaa myydä pyssykkänsä toiselle ihmiselle? No nykyiseen verrattuna homma hankaloituisi hiukan. Kyseinen tapahtuma tulisi toimittaa valvovan silmän alla, poliisin läsnäollessa jolloin setä konstaapeli vetää nimen alle, että luvat on tsekattu puolin ja toisin, kummatkin olivat selvin päin sekä henkilöllisyydet ja ruiskut täsmäävät lupiin. Konstu sitten kuskaisi laput laitokselle joutessaan ja pistää laput vetämään, jotka postitetaan uuden omistajan kotiin. Tämmöisen poliisin voisi hommata paikalle erikseen etukäteen pyytämällä jonkin verran aiemmin ja siitä perittäisiin pieni korvaus, suuruudeltaan vaikkapa 40€: Näin se toimisi paikkakunnilla, jossa poliisin pistettä ei välttämättä ole lähellä. Vaihtoehtoisesti homman voisi suorittaa asemalla jonotusnumerolla ilman erillistä korvausta, poislukien lappumaksu.

Säilytysmallini noudattaisi suurinpiirtein nykyistä linjaa ja julkiseen kantoon en näe nykyisessä yhteiskunnassa toistaiseksi tarvetta.

Miksi sitten näin "löysä" malli? No, monestakin syystä. Tärkein pointti olisi se, että kielletty hedelmä on aina kielletty hedelmä. Mikäli aseesta tulee arkinen esine, siihen kohdistuvat järjettömät pelot ja ahdistukset vähenevät ja nuori henkilö voi tutustua jo pienestä lähtien vehkeeseen ja suhtautuu siten neutraalimmin koko loppuelämänsä ajan. Itse en mikään esihistoriallinen iältäni ole, mutta vielä 90-luvulla ase oli huomattavasti arkisempi esine, eikä aiheuttanut samanlaisia hätäkakkoja kuin nykyisin. Kuitenkin aseisiin on kokemuksieni mukaan poikkeuksetta omistajiensa puolesta suhtauduttu vakavasti, ihan yhtä lailla kun vaikka keittiöveitseen. Ei se aiheuta vastaavaa ahdistusta, mutta kaikki tietävät, että se on terävä eikä sillä pidä hosua. Lisää perusteita löytyy puolustusvoimille vähäkustannuksisesta reserviläistaidon ylläpidosta ja monesta muusta seikasta.

Johtavana ajatuksena oli mielivallan poistaminen asiasta kuitenkin säilyttäen mahdollisuus monessa portaassa pysäyttää huonoille teille aseen joutuminen. Tahallisista aseen väärinkäyttötapauksista tulisi rangaista hyvinkin ankarasti, joka tukisi kannattamaani paljon vapauksia- iso vastuu - linjaa.




keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Rikkautta, sano

Jälleen kommentoin uutista, kun en parempaankaan pysty. Kyseisen pätkän jouduin lukemaan ihan huijaamatta neljä kertaa ennenkuin uskoin, että niin siinä lukee ja silloinkin meinasi kahvitilkka siirtyä kannettavan tietokoneen näytölle, josta valua tuulettimen aukkoon harmillisin seurauksin. Jaa mikä uutinen? No tämä:

Yle: Näin Katainen kommentoi osinkoverosotkua



Harvemmin täällä ollaan Arhinmäen kanssa samaa mieltä, mutta nyt on kyllä sanottava, että jos tuo pitää paikkansa mitä hää haastelee niin oikeassa on. Eli:

Puolueen puheenjohtaja Paavo Arhinmäen (vas) mukaan suunniteltu malli voi johtaa yritysten epäoikeudenmukaiseen kohteluun.
- Ei voi olla oikein, että kaikkein vakavaraisimpien ja rikkaimpien yritysten omistajat saavat nyt nostaa osinkoja selkeästi alemmalla verolla, ja samalla muilla osinkotulojen verotus kiristyy. Tämä epäoikeudenmukainen porsaanreikä lainsäädännössä pitää pystyä korjaamaan, kulttuuriministeri kommentoi keskiviikkona Iltalehdelle. 

Tämähän on ollut viime aikoina ihan johdonmukainen linjaus eurostoliitossa: Suuryrityksille fyrkkaa ja köyhemmiltä pois, mutta perseestähän tuo näin taviksen järjellä ajatellen on. Osinkoverotus, tuo kansalaiskateuden symboli, on ollut pitkään jo käytännössä ainoa jotakuinkin laillinen tapaa hyötyä yrityksestään antamatta verottajalle lisäsiivua jo pariin kertaan verotetusta summasta jonka on jostain mystisestä syystä saanut jäämään viivan alle tilikauden lopulla. Kyllähän siitä pitää päästä nyt eroon. Ei semmoinen käy, että pienyrittäjä saisi nostaa työnsä tulosta ihan noin vaan. Jotta asia selkiytyisi vähemmän yritystoimintaan tutustuneille, kopioin törkeästi sosiaalisessa mediassa pyörivän viestin:

Lapsi kävi eilen äitinsä kanssa hakemassa pajunkissoja metsästä ja yhdessä he tekivät virpomisoksia. Tänään lapsi kävi sitten virpomassa naapuritaloissa ja sai kerättyä koriin 20 pääsiäismunaa.

Iloisena hän alkoi nauttia ansaintaansa, mutta minä ilmoitin, että äidille pitää myös maksaa palkkaa, koska hän auttoi oksien tekemisessä. Äiti teki neljäsosan työstä, joten hänen palkkansa on 25 % eli 5 pääsiäismunaa. Harmistuneena, mutta ymmärtäväisenä lapsi antoi äidille osan. Tämän jälkeen ilmoitin, että hänen pitää maksaa myös työntekijästä pakolliset sivukulut kuten eläke-, työttömyys-, ja tapaturmavakuutus sekä lomarahat ja muut kulut, jotka ovat noin 60 % äidin palkasta, joten otin häneltä vielä 3 pääsiäismunaa. Jäljelle jäi vielä 12 pääsiäismunaa.

Kun hän oli juuri avaamassa ensimmäistä tinakääröä, ilmoitin, että hänen pitää maksaa myös yrittäjän lakisääteiset yrittäjäneläke- sekä sairas- ja tapaturmavakuutusmaksut, joten otin häneltä pois vielä 2 pääsiäismunaa. Itku silmäkulmassa hän tyytyi kohtaloonsa.

Nyt kun jäljellä oli enää 10 munaa kerroin, että Suomessa pitää yrittäjän maksaa yhteisöveroa, joka on 20 % voitosta, joten otin häneltä pois 2 pääsiäismunaa.

Jäljellä oli enää 8 munaa ja kun hän oli ottamassa ensimmäistä haukkua suklaamunasta, sanoin, että ei hän voi syödä munia, sillä ne ovat vielä yrityksen omaisuutta, ei hänen henkilökohtaista suklaata.  Neuvoin, että hänen pitää maksaa itselleen palkkaa tai nostaa osinkoja. Jos hän aikoo ottaa kaikki suklaamunat palkkana, pitää hänen maksaa progressiivisen verotuksen mukaan 60 % veroa, koska hän on se, joka saa eniten suklaata. Vaihtoehtoisesti hän voisi nostaa osinkoja, joista tarvitsee maksaa pääomaveroa ”vain” 30 %, joka olisi 3 munaa.
Itkien ja kiukutellen lapsi päätti nostaa osinkoja ja maksaa pääomaveroa, mutta sanoi, että ei ymmärrä miksi häneltä otetaan koko ajan vain lisää ja lisää. Minä lohdutin häntä, että en minäkään ymmärrä, mutta näin suomalainen yhteiskunta vain toimii ja verottomia osinkoja ei enää ole! Suurten krokotiilin kyyneleiden jälkeen lapsi osasi hienosti laskea, että 20 munasta hänellä olisi jäljellä enää 5 suklaamunaa.

Sitten lapsi kysyi, saako hän nyt syödä loput 5 suklaamunaa? Sanoin että kyllä saa, mutta kysyin aikooko hän todella olla niin ahne, että ei anna pikkusiskolle yhtään? Pikkusisko on se yhteiskunnan heikko-osainen, joka ei pysty itse hankkimaan elantoansa. On vähintäänkin kohtuullista, että hän antaa pikkusiskolle osan suklaasta.
Lapsi katsoi hölmistyneenä ja ihmetteli miksi pikkusiskolle pitää antaa suklaata, vaikka hän ei ole tehnyt yhtään mitään. Kerroin hänelle, että Suomessa ei välttämättä tarvitse tehdä töitä ja on silti oikeutettu etuisuuksiin. Kerroin hänelle myös, kuinka suomessa ”rikkaat” yrittäjät rahoittavat mm. lastensairaaloita ja lahjoittavat paljon hyväntekeväisyyteen. Lapsi ei voinut käsittää, miksi joku saa suklaata, vaikka ei ole tehnyt yhtään mitään sen eteen, mutta ymmärsi, että hyvää pitää tehdä, joten hän päätti antaa pikkusiskollensa 2 suklaamunaa.

Lapsi katsoi koriinsa ja laski, että jäljellä oli enää 3 suklaamunaa. Hän totesi, että yrittämisessä ei tunnu olevan mitään järkeä. Vastasin hänelle, että ”Niimpä, mutta näin Suomessa kannustetaan yrittäjyyteen!”

Noh. En tuohon hottentottiriihen aikaansaannoksiin ole sen tarkemmin perehtynyt kuin mitä media on raapustellut  kun on pitänyt leipää kantaa pöytään, mutta mikäli todellakin suuryrityksen osinkoja voidaan jatkossa jakaa pienemmällä verotuksella kuin muiden, on kyseessä ihan suvereenia työtätekevän kansanosan niskaan kusemista (lat.urealis vitutus). Mutta palataas siihen kohtaan, mikä kahvit sai dislokoitumaan suuni sisäpuolelta:

- Me olemme tehneet päätökset, ne ovat huolella harkittuja, pääministeri sanoi Ylellä.


perjantai 22. maaliskuuta 2013

Nytvittuoikeesti

Nyt on kyllä hovioikeus jälleen näyttänyt kyntensä.

 Mies tuomittiin raiskauksesta, lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, kahdesta väärennöksestä, kahdesta huumausainerikoksesta ja varkaudesta kahdeksi vuodeksi vankilaan. 

Niin. Siis yhden raiskauksen maksimirangaistus perusmuodossaan on suomessa 6 vuotta.   Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö 4. Ja loput päälle. Noh, ei mitään uutta auringon alla, mutta katsotaas perustelut:


Tuomio on kahdella tapaa erikoinen. Toisaalta miehen aikaisempi rikollisuus aiheutti sen, että tuomiossa käytettiin koventamisperustetta. 

Toisaalta hänen tuoreempia tuomioitaan käytettiin rangaistuksen alentamisen perusteena. Tuomiota alentavana seikkana otettiin huomioon se, että mies oli syyllistynyt raiskaukseen ja lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön ennen kuin hänet oli tuomittu vankeusrangaistuksiin ryöstöstä, vahingonteosta ja törkeästä varkaudesta. Nämä aikaisemmat, tuoreet tuomiot otettiin huomioon rangaistusta alentavana seikkana. 

Kohta 1 kuulostaa mallikollekkin loogiselle, jatkuva rötöstely aiheuttaa kovempia rangaistuksia. Muttaettätuota. Täähän on kun plussakortilla vetelisi, hommaat vaan mahollisimman tiukan litanian kertaheitolla niin saat alennusta! Ja koko roskan lasku on edelleen pienempi kun mitä laki antaisi myöten tuomita -yhdestä- teosta.

Tarvitteekos nyt ihan oikeasti kenenkään ihmetellä jos tänne tulee porukkaa vähän höpsöttelemään maista, jossa vankilat on a) ikäviä paikkoja ja b) pitkäaikasia paikkoja  c) joskus et vankilaan asti selviä vaan kadotat ittesi matkalla astraalitodellisuuteen. Ja ekakertalainen pääsee puolella.

Tuossapa aiemmin kirjoittelin siitä keskivertokansalaisen oikeustajun ja näittentämmösten tuomioiden suhteesta toisiinsa. Täähän on sitten just sitä kamaa, joka aiheuttaa keskiraskasta vitutusta. Raskaampaa aiheuttaa vain joutua katselemaan tuota ihan itte vierestä kun leveä hymy haistattaa vitut päin näköä kävellessään kopista ulos.

Haistappa Hovioikeus Kakka.


torstai 21. maaliskuuta 2013

Viinaa ja karkkia

Jutta on päättänyt, että alkoholin kallistuessa ihmiset eivät hae sitä enempää Tallinnasta kuin nykyisin. Kysymys kuuluukin, että onko nyt kyseessä jälleen kerran se, että nyt on kotkanpesässä vaan päätetty, että näin tapahtuu tai on tapahtumatta. Se ikkunan ulkopuolella möllöttävä maailma ei yksinkertaisesti vaikuta asiaan. Mieleen tuleekin eräs sitaatti:


Insanity: doing the same thing over and over again and expecting different results.
-Albert Einstein


Jutan mukaan kantavana teemana onkin lisätä työtä ja siinä on kieltämättä onnistuttu varsin hyvin. Vaatii palkansaajalta jälleen kerran enemmän työtä tulla toimeen. En tiedä sitten, mahdanko olla hullu vai onko tuo hallitus täysin sekaisin, mutta ainakin meikäläiselle opetettiin aikanaan, että matala verotus ja korkea ostovoima -> kulutus kotimaassa -> tuloja valtiolle ja iloinen kansalainen. Meirän hallitus tietää paremmin: teemana on suosi ulkomaista, karkota työpaikat, nosta verotusta ettei varmasti jää fyrkkaa työläisellä tai pienyrittäjällä mihinkään ylimääräiseen ja sitten kerro että nyt on taas hyvä. Anna rahaa vastikkeetta rikollisille mutta samaan aikaan kieltäydy ylläpitämästä kotimaan infraa tai lainoittamasta teollisuutta. Byrokratia- ja tukiviidakkoa kasvatetaan ja byrokraatit saavat lisää tuottamatonta työtä tehtäväksi sopurahalla.

Yhteiskunta, joka tukee loisia tuottavien yksilöiden sijaan ei yksinkertaisesti voi toimia.


Jutalle terveiseni:

"First Of The Year (Equinox)"

[Eclectic Introduction]

Aeg eh euf, gyaaaa uh ah uh, gye gye gye gyeeeeuw.
Aeg eh euf, gyaaaa uh ah uh, gyuh nyi nyi nyi nyiiii nyao ni ni ni.
Aeg eh euf, gyah, ah, yef, yaaiooiiiiinaaiiooneueuaodeh.
Aeg eh euf, gyaaaa uh ah uh, gye naowenyeeehuh.
Aeg eh euf, gyaaaa uh ah uh, gyuh nyi nao seddedum.
Aeg eh euf, gyah, ah, yef, giaoaiosoiiiiinaaiiooneueuayewnudeh.

[Eclectic Breakdown]

Aeg eh euf, gyaaaa uh ah uh, gye naowenyeeehuh.
Aeg eh euf, gyaaaa uh ah uh, gyuh nyi nao seddedum.
Aeg eh euf, gyah, ah, yef, giaoaioseoiiiiinaaiio -
Call 911 now!
BWUY YOH.
GWEEEH nyen nyun nyon, GWEEEH nyen nyun nyon, NYIOAM.
BWUY YOH.
GWOH nyeh nyeh nyeh, GWOOOOP GUHWEEEE-YOOOOO.
GWEEE nyee nyee nyee nyee nyee nyee nyee nyee nyee NYIOAM.
GWEE GWOOOOHOOH nuh nuh nuh, gwish gwash,
you gah uh jah!
BWUY YOH.
GWEEEH nyen nyun nyon, GWEEEH nyen nyun nyon, NYIOAM.
BWUY YOH.
GWOH nyeh nyeh nyeh, GWOOOOP GUHWEEEE-YOOOOO.
GWEEE nyee nyee nyee nyee nyee nyee nyee nyee nyee NYIOAM.
GWEE GWOOOOHOOH nuh nuh nuh, gwish gwash gwilla bah.

BWUY YOH.
Bwohhhh widdle da widdle do woodley widdledy wawww weeeeh.
Gritchlew,
WEUUUUW, GWAAH GWOOH GRAW GRIH GRIH GRIH GREUUUUW.
GWEEE nyee nyee nyee nyee nyee nyee nyee nyee nyee REHHH sheww.
(Bwohhhh widdle da widdle do woodley widdledy wawww.)
Geh geh geh GUHWEEEE EH nuh nuh nuh,
gwish gwash,
you gah uh jah!
BWUY YOH.
Bwohhhh widdle da widdle do woodley widdledy wawww weeeeh.
Gritchlew,
WEUUUUW, GWAAH GWOOH GRAW GRIH GRIH GRIH GREUUUUW.
GWEEE nyee nyee nyee nyee nyee nyee nyee nyee nyee REHHH sheww.
(Bwohhhh widdle da widdle do woodley widdledy wawww.)
Geh geh geh GUHWEEEE EH nuh nuh nuh,
gwish gwash,
you gah uh jah!

[Eclectic Interlude]

Aeg eh euf, gyaaaa uh ah uh, gye naowenyeeehuh.
Aeg eh euf, gyaaaa uh ah uh, gyuh nyi nao seddedum.
Aeg eh euf, gyah, ah, yef, giaoaioseoiiiiinaaiio -
Call 911 now!
BWUY YOH, GWEEEH nyen nyun nyon, GWEEEH nyen nyun nyon, NYIOAM,
BWUY YOH, GWOH nyeh nyeh nyeh, GWOOOOP GUHWEEEE-YOOOOO,
GWEEE nyee nyee nyee nyee nyee nyee nyee nyee nyee NYIOAM,
GWEE GWOOOOHOOH nuh nuh nuh, gwish gwash,
niaoom unna ninny knee.
BWUY YOH.
GWEEEH nyen nyun nyon, GWEEEH nyen nyun nyon, NYIOAM.
BWUY YOH.
GWOH nyeh nyeh nyeh, GWOOOOP GUHWEEEE-YOOOOO.
GWEEE nyee nyee nyee nyee nyee nyee nyee nyee nyee NYIOAM.
GWEE GWOOOOHOOH nuh nuh nuh, gwoh shehnaaahhh.

BWUY YOH.
Bwohhhh widdle da widdle do woodley widdledy wawww weeeeh.
Gritchlew,
WEUUUUW, GWAAH GWOOH GRAW GRIH GRIH GRIH GREUUUUW.
GWEEE nyee nyee nyee nyee nyee nyee nyee nyee nyee REHHH sheww.
(Bwohhhh widdle da widdle do woodley widdledy wawww.)
Geh geh geh GUHWEEEE EH nuh nuh nuh,
gwish gwash,
you gah uh jah!
BWUY YOH.
Bwohhhh widdle da widdle do woodley widdledy wawww weeeeh.
Gritchlew,
WEUUUUW, GWAAH GWOOH GRAW GRIH GRIH GRIH GREUUUUW.
GWEEE nyee nyee nyee nyee nyee nyee nyee nyee nyee REHHH sheww.
(Bwohhhh widdle da widdle do woodley widdledy wawww)
Geh geh geh GUHWEEEE EH nuh nuh nuh,
gwish gwash,
you gah uh jah!

Aeg eh euf, gyaaaa uh ah uh, gye gye gye gyeeeeuw.
Aeg eh euf, gyaaaa uh ah uh, gyuh nyi nyi nyi nyiiii nyao ni ni ni.
Aeg eh euf, gyah, ah, yef, yaaiooiiiiinaaiiooneueuaodeh.
Aeg eh euf, gyaaaa uh ah uh, gye naowenyeeehuh.
Aeg eh euf, gyaaaa uh ah uh, gyuh nyi nao seddedum.
Aeg eh euf, gyah, ah, yef, giaoaiosoiiiiinaaiiooneueuayewnudeh.

[Eclectic Outro]

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Väläys vuodelta 2017

Tapahtui kunnallisen asiakaspalvelu-yksikön myllypuron toimipisteessä:

-Mö, toihin oisin tulossa ekaa päivää. Nimi on Repa.

-Joo, kuultiinkin jotta uus kaveri ois tulossa, istu persiilles ni käydään läpitte näitä juttuja. Mä olen Hemppa, paikan vuoroesimies.

Repa asentaa ahteria penkkiin, josta irtoaa selkänoja ja Repa lämähtää selälleen lattialle.

H: Sattuko? Meillä on nää kalusteet vähän nihkeässä hapessa täällä bunkkerissa kun meni fyrkat tonne toimihenkilöiden uuteen kylpylään.

R: Joo ei tässä mitään, eiköhän tästä selvitä. Nii mitäs mun ny pitäs tietää?

H: Joo, historiahan meillä menee sillai, että aikanaan oltiin täällä järkkäreitä ja vartijoita kuten ehkä muistat, mutta ku Pulmia otti tän homman hoitaakseen ni meistä sitten tuli junavalvojia. Meidän tärkein homma on olla esillä, hymyillä ja edustaa kaupungin uutta pehmeät arvot- kampanjaa jossa annetaan ihmisille turvallisuuden tunnetta uudella tavalla.

R: Jaa, mikäs semmonen tapa on?

H: Ohjeistus on mennä seisomaan ja sanomaan kuuluvasti "SEIS, kunnallinen asiakaspalvelija"siihen viereen, että varmasti kaikki näkevät, että puututaan.

R: No entäs jos turpaanveto ei lopu?

H: No sitten soitetaan poliisille. Niitä on nykysin vähän harvakseltaan, eilen meni 3 tuntia ku venailtiin tossa kun yks tyttö oli saanu melaa mekkoonsa. Oli tyhmä ja koitti käydä vessassa tossa rautsikalla.

R: Jaa täh?

H: Joo, noi etelänvetelät on täällä vähän riesana kun toi schengeni takaa niille vapaan liikkumisen, mutta suomi ei kuitenkaan potki niitä pihalle eikä rangaistukset päde suomen rajojen ulkopuolella. Toi Ali tuolla on ny neljättä nimeä läpikäyvä, se kävi tossa viime viikolla taas himassa hakemassa khattia lisää ja nollaamassa laput. On sillä muutamaki tutkinta päällä, vissiin sen tekosia se eilinenkin oli. Me ei ton uuden siveysohjeistuksen takia saada noita vessoja ratsata ni siellähän ne kykkii ja venailee ku joku onneton koittaa vessaan. Naisia on hommissa määrätyt 49% mut niitä ei paljoa näillä asemilla näy ku ovat noissa kuvissa ja toimistoilla.

R: No miksei se vessamulkero sit o linnassa?

H: No käräjät on pistänyt linjauksen, että tutkintavankeutta ei enää harrasteta kun tulee asiakkaalle kohtuutonta haittaa semmosesta, vois mennä työpaikka alta. Harvemmin noilla vakioasiakkailla duuneja on, mutta näin ny o linjattu. Nomut joo, tossa ois sulle toi työasu, muodikas pastelliväri ja tossa toi kraka, keltanen tottakai. Radiot on kaikki paskana ja luovuttiin noista voimankäyttövälineistä 2015 kun tää juttu perustettiin.

R: Ei vittu.

H: Älä unoha tota kypärää ja sit noita turvahanskoja.

R: No mitä mä niillä teen jos mä tossa asemalla ja tuubissa seison?

H: Meille kuuluu toi junien pyörien rasvaaminen ja tarvittaessa ajaminen ja se on vähän niinku rakennustyötä ni on määrätty, että pitää käyttää kypärää. Sit noi hanskat on tommoset turvahanskat, että voi nostella neuloja poies tosta ärrän roskiksesta jos tarttee kaivaa jonkun lompsia sieltä.

R: Siis kaivaa lompakkoja roskista?

H: Joo, noi bulgaarit tuolla keikkaa päivässä joku 100-150 lompsaa aamuruuhkassa ja nakkelevat ne roskiin kun on kaikki haluttu tyhjennetty.

R: Ja ei ne sit kiinni o jäänyt?

H: Joo, kyllähän ne on jääny, sakkoja saavat joka kerta. Ei niillä mitään virallisia tuloja ole, mutta ompahan ny paskapaperia kun ei niitä muunneta. Ainii, ja älä sit missään tapauksessa vaan sano kellekkään mitään että on ulkomaalasia noi rosvot, siitä sai just arska kenkää ku menee kuulemma suomen maine jos on rasismia.

R: Hyvältä näyttää. Ei röökiä ois?

H: Ei ole kun meiltä on kielletty työpaikan lähistölläkin tupakointi. Noi junnut tossa vetää kyl hallissa ku korsteeni, mut me ei siihen saada puuttua muuten kun toruvilla katseilla, eikä niitä oikein se nappaa kun on huppu pääsääntösesti silmillä.

R: Kahvia?

H: Joo, on tossa toi mokkamasteri, meille vaan ei tu vettä tänne alas.

R: Joo, mä taidan mennä hakee sit kahvin tuolta ylhäältä.

H: Tuu takas vartin sisään ni lähetään aamun ekalle kuulutusrundille.

R: Hä?

H: Joo, meille kuuluu noi tuntikuulutukset, kuuluu kaikilla asemilla ja siinä kuulutetaan tasatunnein, että tämä on juna-asema ja toivotaan kaikille hienoa ja moniarvoista päivää. Sit siinä sanotaan perään ton uude palvelun, Orvellin numero, mihin voi ilmottaa jos epäilee rasismia tai porvarillista sortoa jossain. Jotakuta sitten rangaistaan jotenkin.

R: Selevä. mä käyn ny hakee sen sumpin.





http://metro.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/metron_vartiointi_halutaan_pois_securitakselta/?ref=tf_iOKboksi_news_p2


tiistai 12. maaliskuuta 2013

Propaganda, tuo median lempilapsi

Silmiini iski uutinen, joka on kieltämättä huolestuttavaa. Se kun kielii, että yritän vieläkin muodostaa kuvaa ympärillä tapahtuvasta tämän meidän rakkaan mediamme välityksellä. Vattuilu sikseen, mutta pureudutaanpas vähän tuon sinänsä varsin geneerisen jutun tyyliin:


Uhkaukset pelottavat rasismin tutkijoita

Tämähän on vallan loistava lause. 

Uhkaukset- passiivi, mutta antaa ymmärtää, että kyseessä on vähäistä suurempi kokonaisuus kyseessä eikä aseta minkäänlaista kattoa. 

Pelottavat- jälleen sana, joka on kuin suoraan tehty luomaan mielikuvia pahasta vastapuolesta. Parastahan tässä sanassa, kuten monessa muussakin on se, että kyseessä on subjektiivinen asia eikä sitä voida kiistää millään faktalla.

Rasismi- no sehän nyt on yleisesti tunnustetusti paha ja ikävä asia. 

Tutkijat- Vallan loistavaa, akateemisia ja arvostetunkuuloisia otuksia, joita pahat ja ymmärtämättömät voimat vainoavat. 

Tästä on hyvä lähteä.


Mikä meihin suomalaisiin on mennyt?
Hanat on aukaistu. Muutaman vuoden aikana Suomessa on tullut ilmi uudenlaisia vihatekoja, joiden takana on poliittisesti järjestäytyneitä ryhmiä ja tavallisia suomalaisia. Pahoinpitelyjä, uhkauksia, nettiräyhäystä.
Usein niissä on rasistinen motiivi. Ne kohdistuvat myös akateemisiin tutkijoihin, jotka puhuvat rasismista julkisuudessa.
Kun Itä-Suomen yliopiston rasismintutkijat olivat saaneet uusia uhkauksia, Professoriliitto esitti kaksi viikkoa sitten, että ilmiöstä tehtäisiin valtakunnallinen selvitys.
Aloitetaan heti.

Silmiinpistävää tuossa vuodatuksessa on runsas passivin ja kuvailun käyttö, joka ei nimeä ketään, mutta antaa ymmärtää paljon. Myöskään ainuttakaan nimeä, jota voitaisiin laittaa piinapenkkiin ei löydy. Tosiasiassahan noita pahoinpitelyjä, joissa on todistetusti ollut jonkinlainen nahkapäälauma asialla on vähemmän kymmenessä vuodessa kun yhtenä lauantai-iltana stadin keskustassa, uhkaukset ovat olleet aikamoista höttöä ja nettiräyhäyshän se vasta vakavaa onkin. Itä-Suomen yliopisto kuulostaa erinomaisen tärkeälle, mutta pinnan alta löytyy jotain aivan muuta kun puolueettomasti tiedettä tekevä laitos.


Lähetän kysymyksiä 23 suomalaiselle yliopistojen ja valtionhallinnon tutkijalle.
Heitä yhdistää se, että he ovat tutkineet maahanmuuttoa, monikulttuurisuutta tai rasismia. He ovat siis vihatekojen vaaravyöhykkeellä.
Tutkijoista kuusitoista vastaa. Kaksi ilmoittaa lyhyesti, ettei ole saanut vihapalautetta. Loput neljätoista on saanut. Vihapalautteen joukossa on kaikkea miedoista solvauksista tutkijoiden lasten tappouhkauksiin.
Tutkijoista vain viisi suostuu kertomaan uhkauksista avoimesti omalla nimellään. Loput haluavat, yhteispäätöksellä, että heidän nimensä tulee tämän jutun loppuun niin, ettei yksittäisiä sitaatteja voi yhdistää heihin.
Yksi vihapalautetta saaneista on Itä-Suomen yliopiston lehtori Päivi Harinen, joka tutkii muun muassa somalimaahanmuuttajien kokemuksia Suomesta.
”Saan kirjeitä, puhelinsoittoja, sähköpostiviestejä, ja lisäksi minua panetellaan internetissä jatkuvasti, lähinnä Homma-foorumilla. Puheluja olen saanut nimettömiltä kireä-äänisiltä nuorilta miehiltä, ja äideiltä ja isoäideiltä, jotka ovat sitä mieltä, ettei pidä hyysätä maahanmuuttajia, kun heidän omatkin lapsensa ovat työttömiä”, lehtori Harinen toteaa.
”Törkein posti, jonka olen saanut kirjeessä, on niin ällöttävä, että toivon, ettei sitä julkaista – tiedoksi kuitenkin teille, millaista on olla monikulttuurisuustutkija tämän päivän Suomessa.”
Harinen lähettää kyseisen kuvan sähköpostissa.

Tutkijathan luonnollisesti ovat  täysin sattumanvaraisesti valittu tähän kyselyyn ja edustavat kattavaa läpileikkausta akateemisessa maailmassa. Ai ei? No hö. Huomionarvoista on myöskin, että omalla äänellään on julki tulossa yllättävästi Päivi Harinen (Pohjois-Karjalan Vihreät). Päivi kertoo, että kovasti tulee kaikenmoista kakkaa joka luukusta ja on niin kammottavaa, että ei voi edes sanoa mitä. Näppärästi hävitetty kaikki verifioitavissa oleva. No, jotain sentään löytyy- Hommaforum! Haulla selvisi, että ennen tämän jutun julkaisua nimi esiintyy 24.5.2011 alkaen 22 kertaa. Jutuissa joissa muunmuassa kerrotaan Harisen saaneen 600 000 euroa somalitutkimukseen. Mitenkäs sattuikaan. Uhkailuja tai solvausta ei löytynyt, vittuilua kyllä. Jokainen voi itse käydä varmistamassa asian, mutta vaatii kirjautumisen.

Sattumalta hakaniemeläinen eläkeläispresidentti avasi suunsa aiheesta tuoreessa Kuukausiliitteessä:
”On tilanne muuttunut. Nykyään suoraan puhuminen sekoitetaan joskus aktiiviseen toimintaan. Suurin osa suomalaisista on hyvin ystävällisiä ja järkeviä ihmisiä, mutta yksikin riittää. Totta kai se jokaista järkevää ihmistä huolestuttaa”, Halonen sanoi.
”Vaikka ääriliikkeiden kielenkäyttö saattaa omalla tavallaan olla raikasta ja värikästä, niiden pitää miettiä omaa vastuutaan, sillä joillekin sanan ja teon välillä voi olla hyvin lyhyt matka.”
Tutkijoihin kohdistuvat vihapuheet eivät ole vain tämän ajan ilmiö, mutta ne ovat kärjistyneet.
Tieteentekijöiden liiton puheenjohtaja Tapani Kaakkuriniemi on arvioinut, että tutkijoiden suoranainen uhkailu olisi melko uusi ilmiö.
Tai aiemmin uhkailu koski vain hyvin harvoja tutkijoita.
Yksi tutkija, joka suostuu haastateltavaksi nimellään, on MaahanmuuttovirastonAntero Leitzinger. Hän on paitsi tutkija myös viranomainen, joka joutuu usein tulilinjalle. Moni turvapaikkapäätös tehdään hänen tutkimustensa pohjalle, ja häntä ovat vuosien mittaan uhkailleet niin maahanmuuttajat kuin kantasuomalaiset.
”Aikoinaan sain [Turkin kurdien itsenäisyysliikkeen] PKK:n ystävien vihat niskoihini, koska he pitivät tutkimuksiani kurdeille kielteisinä. Eräskin kaveri alkoi räyhätä kirjaston käytävillä ja uhkasi Haagin sotarikosoikeudella. Samoihin aikoihin assyrialaisaktivistit kävivät sähköpostihyökkäykseen, koska heidän mielestään olinkin päinvastoin kurdinationalistien asialla”, Leitzinger kertoo.
Leitzinger on saanut vihapalautetta laidasta laitaan: vakavista uhkauksista pieneen suunsoittoon. Vuonna 1995 ryhmä juopuneita venäläisiä naisia soitteli parin tunnin ajan Leitzingerille, koska tämä oli puolustanut tsˇetsˇeenejä Helsingin Sanomissa. Leitzingeristä ja hänen ulkomaalaisesta vaimostaan on tehty myös perusteeton lastensuojeluilmoitus.
”Kerran turhamaisuuttani googlasin nimeni ja löysin azerbaidžanilaisen islamistipuolueen julkilausuman, jossa he vaativat tarkemmin määrittelemättömiä toimenpiteitä suomalaistutkijaa vastaan. Olin aiemmin viitannut lähteeseen, jonka mukaan kyseisen puolueen tausta oli KGB:ssä. Heillä oli tosin vaikeuksia nimeni oikeinkirjoituksessa”, Leitzinger toteaa.

”Tällainen julkisuus on imartelevaa ja parhaimmillaan harmitonta. Tosin joskus käy mielessä, että ääriryhmiin kuuluu epävakaita yksilöitä, joihin ei haluaisi törmätä öisellä kebabkioskilla.”

Tämä nyt on niin tyhjää täynnä oleva pätkä etten taida edes viitsiä. No, kerrotaan siinä kuvailevasti notta puheen ja teon välillä on kovin vähän matkaa joten pitää olla hiljaa. Henkistä painostusta, vaikkakin äärimmäisen kulunut muoto moisesta.

Katsotaan tilastoja, niin olemme vahvemmalla jäällä.
Poliisiammattikorkeakoulun tilastojen mukaan viharikosten määrä on kääntynyt kasvuun. Vuonna 2011 poliisin tietoon tuli 918 rikosepäilyä, jotka luokiteltiin viharikoksiksi. Kasvua vuodesta 2010 on seitsemän prosenttia.
Pitkän ajan tilastoja ei ole, sillä poliisi alkoi luokitella viharikoksia erikseen vasta vuonna 2009.

Hellyea! Faktaa! Viharikokset ovat lisääntyneet! Eiku. Rikosepäilyn tunnusmerkistö täyttyy kun joku tekee siitä ilmoituksen. Tällöin ruvetaan tutkimaan, että onko mahdollisesti jotain laitonta tapahtunut eikä se tarkoita yhtään mitään muuta kuin että joku on katsonut asiakseen rikoksesta poliisille ilmoittaa. Vähemmän yllättäen tuomittujen tapausten määrä puuttuu.

Viharikos onkin pelkkä luokittelutermi, eikä sitä löydy Suomen rikoslaista. Sillä tarkoitetaan uhrin etniseen ryhmään, seksuaaliseen suuntaukseen, uskontoon tai maailmankatsomukseen perustuvaa rikosta. Motiivi voi olla peruste rangaistuksen koventamiselle.
Vaikka kantasuomalaisiin rasismin ja maahanmuuton tutkijoihin kohdistuneet uhkaukset eivät ole varsinaisia ”viharikoksia”, niiden taustalla on usein sama motiivi: rasismi ja epäluulo ulkomaalaisia kohtaan.

Tästä löytyy parikin jännää kohtaa. Ensinnäkin kirjoittaja tulkitsee lakia varsin veikeästi (joka ikävä kyllä on yleistynyt tuomioistuimissakin) ja toiseksi laventaa viharikoksen määritelmää omien ajatustensa perusteella samalla yksipuolistaen uhrin aseman haluttuun suuntaan. Bravo, ddr:ssä olisi ollut käyttöä moisille tulkeille.


Keitä viharikosten tekijät ovat? 
Vuonna 2010 rasistisista rikoksista epäillyistä neljä viidestä oli Suomen kansalaisia, mutta luku ei vielä kerro, kuinka moni heistä oli kantasuomalainen. Kolme prosenttia epäillyistä tuli Somaliasta, Virosta ja Turkista kustakin. Eniten oli 15–34 -vuotiaita miehiä.
Tyypillinen viharikos ei edelleenkään ole nettiuhkaus, kuten usein ajatellaan, vaan sellainen nuorten miesten väkivalta, johon liittyy esimerkiksi rasistinen motiivi. Useammin tekijä on mies kuin nainen, mutta on rähinöijissä naisiakin. 
”Kyllä minulle ovat soittaneet monet aivan hullut naisetkin”, sanoo Tampereen yliopiston rasismintutkija.


Eli siis 20% epäillyistä ei ole suomen kansalaisia, samalla kun  ulkomaalaisten osuus kaikkinensa suomessa on huomattavasti pienempi. Ja siitä ei ole edes eroteltu yliedustettuja tai aliedustettuja ryhmiä. No, tuosta löytyy paljonkin kirjoituksia joten en puutu siihen enempää. Toimittajalle tyypillistä, joskin allekirjoittanutta kummastuttavaa on sanan "esimerkiksi" käsittämättömän läpinäkyvä käyttö toistuvasti samasta asiasta- jutun ja kirjoittajien vaihtuessa tämä ilmiö tuntuu pitävän pintansa.


 Viime kuukausina useat uhkaukset, joissa on ollut vihamotiivi, ovat kärjistyneet fyysiseksi väkivallaksi.
Tammikuussa 2013 uusnatsijärjestö Suomen vastarintaliikkeen kolme aktiivia hyökkäsi Jyväskylän kaupunginkirjaston tilaisuuteen, jossa esiteltiin vasemmistoaktiivien kirjaa äärioikeistosta. Yhtä järjestäjistä puukotettiin.
Heinäkuussa 2012 hyökkääjä suihkutti kyynelkaasua Oulun Setan tapahtumassa. Heinäkuussa 2010 kolme nuorta miestä teki kaasuiskun seksuaalivähemmistöjen kulkueeseen Helsingin ydinkeskustassa.
Elokuussa 2012 Helsingin Sanomat kertoi hätkähdyttävän uutisen: internetin suljetun Thorlauta-keskustelupalstan kymmenissä kommenteissa uhattiin nimeltä suomalaisten poliitikkojen henkeä ja suunniteltiin, kuinka eduskunnan istuntosaliin pääsee aseen kanssa. Keskustelu Thorlaudassa oli alkanut samana päivänä, kun Yhdysvaltojen Coloradossa ampuja oli tappanut 12 ihmistä elokuvateatterissa.

Näihin tapauksiin ei liene lukijoiden demografiaa arvioiden ole tarpeellista puuttua, mutta sanonpahan kuitenkin.  Totuudella on monta puolta. Jälleen kerran sanavalinnat ovat nannaa. "Hyökkäsi" paikkaan, jossa "esiteltiin" kirjaa. Näppärästi jäi mainitsematta muutamia seikkoja. Tekijätkin on jo löydetty ja tunnistettu. "Kaasuisku" on sana, jota median edustaja haluaa toistaa paljon, koska se tuo mielikuvia- no ihan siitä mitä oletettavasti vastustetaan. Sariinisuihkut ja sillee.

Tuo elokuun juttuhan on siitä hauska maininta, että siinä kerrotaan itsetehdystä uutisesta, joka kaivettiin suljetusta piiristä. Siitä ei paljoa todennettavaa jää. Coloradon tapauksen maininta yhdistää kivasti aseet mukaan leikkiin. Guns are bad m'kay?


Palataan niihin 16 yhteiskuntatieteilijään, jotka vastasivat HS:n kysymyksiin. Kysymykset koskivat sitä, millaisia uhkauksia ja vihapalautetta he ovat saaneet ja miten se on vaikuttanut heidän työhönsä.
Kysymyksenasettelu oli osalle epämiellyttävä. Itä-Suomen yliopiston lehtori, rasismintutkija Vesa Puuronen ei hyväksy termejä vihapuhe ja vihateko. Ne ovat liian yleisiä, eivät yksilöi tekojen todellisia motiiveja, vaan selittävät hyökkäykset tunteella.
”Jos vain leimataan nämä ihmiset irrationaalisiksi, ei ole todennäköistä, että heidän kanssaan pystyttäisiin enää keskustelemaan”, Puuronen sanoo.
”Miten se voisi viedä keskustelua eteenpäin?”
Sääliksi käy nuorempia kollegoitani, joita kyllä yritän opettaa kovanahkaisiksi.
Se on hyvä pointti.
Puurosella on ainakin perspektiiviä asiaan. Hän on tutkinut rasismia 1990-luvulta lähtien. Oleellisin muutos on ollut se, että kun vielä 1990-luvulla rasistisia väitteitä esittivät lähinnä nahkapäiset pilottitakkipojat, nyt niitä kuulee myös ”puku päällä istuvilta kansanedustajilta”.
Totta kai Puurosta on uhkailtu, välillä paljonkin, sillä hän on tullut kasvoillaan julkisuuteen. Mutta hän ei halua kertoa sen yksityiskohtaisemmin kovimmista uhkauksista. Kunhan sanoo: ”Yhteen aikaan uhka kävi melko kouriintuntuvaksi.”
Osa palautteesta on kiusantekoa. Ja sitä tulee.
Rasismintutkija Puuronen lähettää sähköpostia pian puhelinhaastattelun jälkeen. Sontaa on taas tullut työsähköpostiin.
”Eilen illalla minulle tuli ensin jonkun Vapaussoturi-nimimerkin lähettämä e-kortti, jossa oli [edesmennyt uusnatsijohtaja] Pekka Siitoin, tekstiä ja sen lisäksi linkkejä Youtubeen ladattuihin natsivideoihin”, Puuronen kertoo. 
”Sitten tuli ilmoitus, että joku on lähettänyt Vesku ”Plösö” Puurosen nimellä viidelle henkilölle e-kortteja. Korttien sisältö oli suunnilleen samaa kuin Vapaussoturin minulle lähettämässä kortissa. Eli joku on tehnyt johonkin korttipalveluun nimelleni tilin ja lähettelee siltä kortteja nimissäni eri ihmisille.” 

Jälleen paljon väitteitä ilman mitään todennettavaa. Vapaussoturi oli lähettänyt sähköpostin ja joku irvileuka on lähetellyt e-kortteja (mitä lienevät).  Huomionarvoista tässä pätkässä on kerronnallinen tyyli, ei juuri muu.

Osa palautteesta on vakavampaa.
Helsingin yliopiston professori kertoo useista tappouhkauksista: ”Tuli jopa murhauhkauksia yöllä puhelimitse kotiin – siksi minulla on siitä lähtien ollut salainen puhelinnumero. Kun internet tuli mukaan kuvioon, nimeni alkoi esiintyä ääriryhmien tappolistalla. Lausuttuani jotakin ympäripyöreää Helsingin Sanomissa työpaikalleni tuli kirje, joka sisälsi tuon jutun ja valkoista pulveria. Poliisi totesi pulverin olevan pesujauhetta.”

Jos tämä pitää paikkansa niin paska juttu, ei noin edistetä mitään. Kiinnostavaa on kuitenkin mistä Puuronen on saanut käsiinsä "ääriryhmien tappolistan"? Tapetaanko siinä paljonkin ääriryhmiä?

Lehtori Karina Horsti Jyväskylän yliopistosta kertoo, ettei hän mainitse tutkimusapulaistensa nimiä missään.
”Kysymys on minulle erityisesti tutkimuseettinen, miten suojaan tutkimukseeni osallistuvat henkilöt mahdolliselta häirinnältä. Seuraavassa tutkimushankkeessani aion tehdä yliopiston tietoturvahenkilöiden kanssa turvallisuussuunnitelman.”
Eräs Helsingin yliopiston tutkija kertoo: ”Vuosina 2007–2011 vihapostia tuli noin kymmenen kertaa, sähköpostin välityksellä ja usein mediaesiintymisten jälkeen. Vihamailit unohdin aika nopeasti. Pahemmalta tuntui se, että vieraat ihmiset spekuloivat sukujuuristani ja haukkuivat idiootiksi verkon keskustelufoorumeilla.”
Tampereen yliopiston tutkija kertoo, että kovia uhkauksia on kohdistettu myös hänen lapseensa. Niistä on tehty rikosilmoituksia. Varotoimenpiteenä tutkija ei soita minulle antamaani kännykkänumeroon, vaan toimituksen vaihteen kautta, jotta hän voi varmistua, että olen se, kuka väitän.
Nuorisotutkija taas kertoo, että hänen saamistaan uhkauksista on kiinnostunut myös suojelupoliisi. ”Vihapostia tulee varsinkin silloin, jos esiintyy televisiossa tai antaa laajemman haastattelun. Suojelupoliisi on ollut minuun yhteydessä, ja he ovat ilmoittaneet, että seuraavat minun ja kollegoideni toimia tarkasti ja ovat kartalla meihin kohdistuneesta häirinnästä.”
Siirtolaisuusinstituutin johtaja Ismo Söderling kertoo tapauksen 1990-luvulta, kun hän oli pitämässä esitelmää Vanhassa ylioppilastalossa Helsingissä:
”Etupenkissä istui nuori kaveri, joka katsoi minua koko ajan silmiin. Esitelmän loputtua kaveri käveli luokseni ja tokaisi lyhyesti: ’Me tapaamme vielä.’ Kummemmin asiaa ajattelematta hyppäsin Turun-junaan ja lähdin kotiinpäin. Kun tulin maanantaina työpaikalleni sosiaalipolitiikan laitokselle, kaveri nojasi portinviereen ja tuijotti jälleen herkeämättä. Menin työpaikalleni ja soitin poliisille”, Söderling kertoo.
”Koskaan en törmännyt tämän jälkeen mieheen.”
”Silloin en pelännyt. Nyt kyllä ainakin säikähtäisin.” 


Nyt alkaa valjeta mistä niitä viharikosilmoituksia tulee. On myös äärimmäisen mielenkiintoista, että esitelmää pitävän henkilön katsominen on jonkinlaista uhkailua. Tuo kommentti kuulostaa lähinnä 50-luvun jännäristä napatulle, kuten tarinan loppuosakin.


Uhka tutkijoita kohtaan rappeuttaa yhteiskuntaa.
Se surkastuttaa keskustelua. Kun pelko ajaa tutkijat varovaisiksi ja anonyymeiksi, niskan päälle pääsevät ne, jotka ottavat julkisuuden haltuun.
Heitä meillä riittää.
Kuudestatoista vastanneesta tutkijasta kukaan ei ole kokonaan sulkenut suutaan, päättänyt vaihtaa alaa ja luovuttaa – tai kukaan ei ainakaan sellaista kerro. Mutta kahdeksan heistä sanoo rajoittavansa julkisia esiintymisiään, sensuroivansa puheitaan tai pelkäävänsä esimerkiksi keskustelutilaisuuksien häiriköitä.

Hienosti maalataan yhteiskunnan rappio. Ja se johtuu tästä subjektiivisesta asiasta jonka kanssa ei voida väitellä. Eli sitä pelkoahan riittää jos sattuu sopimaan agendaan.

Kaksi tutkijaa varoo julkisuutta niin paljon, etteivät he halunneet nimiään mainittavan muiden joukossa jutun lopussa.
”Näen uhkailevan palautteen pelotteluna, että pitäisi olla hiljaa”, kertoo Itä-Suomen yliopiston rasismintutkija.
Niitä, jotka haluavat puhua julkisesti, on aikaisempaa vähemmän.
”Kun [rasismia käsittelevä] kirjamme ilmestyi ja kävin puhumassa siitä, takaraivossa oli aina pelko, että paikalle tulee joku aiheuttamaan häiriötä ja uhkailemaan”, kertoo nuorisotutkija.
Taas on käynyt mielessä, vaan ei tässä maailmassa jossa me muut elämme. Fiktioiden tarinallinen kerronta ja sekoitus faktojen väliin on myöskin helppo tapa demonisoida haluttua kohderyhmää.

”Pelon kanssa on raskasta elää. Tiedän, että monet maahanmuuttoa ja monikulttuurisuutta tutkivat eivät enää anna lausuntoja medialle. Tämä vinouttaa yhteiskunnallista keskustelua, jos muutamat ja samat rohkeat tutkijat aina kommentoivat maahanmuuttoon liittyviä aiheita.”
Samaa todistaa Nuorisotutkimusverkoston tutkija: ”Kynnys rasismiteemojen esiin tuomiseen julkisessa keskustelussa nousee. Käytän erityisharkintaa ennen kuin tuon esille näkökulmia ja päätelmiä. Mietin myös tarkkaan sitä, miten omat julkiset interventioni vaikuttavat rasismin kohteeksi joutuneisiin vähemmistöryhmiin.”
Yhdestä asiasta rasismin ja maahanmuuton tutkijat ovat yksimielisiä. Vaikka vihapuhe henkilöityisi tiettyihin tutkijoihin, kukaan meistä suomalaisista ei pääse ongelmaa pakoon. Se on ”valkoihoisen Suomen” kulttuurinen ja historiallinen ongelma.

Yhteisöllistäminen toimii aina.

”Vaikka meillä oli romanit, saamelaiset, juutalaiset ja tataarit, Suomi oli kulttuurisesti poikkeuksellisen homogeeninen maa 1990-luvun alkuun. Jostain 1850-luvulta lähtien oli rakennettu suomalaista kansakuntaa”, sanoo tutkija Vesa Puuronen.
Vaikka Suomessa asuu jo lähes 300 000 ihmistä, jotka eivät ole syntyneet Suomessa, vanha kansallisvaltiohenki on jäänyt.
”Kuka tahansa ei-valkoinen suljetaan pois kansalaisuuden piiristä tai hänen kuulumistaan kyseenalaistetaan. – – Tällainen on pelottavampaa ja kertoo arkipäivän rasismin hiljaisesta hyväksymisestä enemmän kuin tutkijaminään kohdistuvat kommentit joillain Homma-foorumeilla”, toteaa Helsingin yliopiston dosentti.
Ei ehkä ihme, että Helsingin yliopiston professori kertoo nykyään yleensä kieltäytyvänsä haastattelupyynnöistä: ”Sääliksi käy nuorempia kollegoitani, joita kyllä yritän opettaa kovanahkaisiksi.”
Sähköpostin lopuksi hän vielä pohtii, kuinka kävisi, jos joku maahanmuuttaja innostuisi tekemään akateemista, vakavasti otettavaa rasismitutkimusta.
”Silloin hänen käy kalpaten.”

Ja nyt sitten alkoi se kakkapuhe. Kliimaksi, melkein orgastinen purkaus jossa päästään antamaan oikein fiiliksellä ja nimeämään se paha. Homma-foorumit.

Vakavasti otettava rasismitutkimus maahanmuuttajan tekemänä kuulostaa äärimmäisen hienolle ja silleesti, mutta sehän ei ole mahdollista koska käy kalpaten. Miksi? No kato ny ite mitä kaikkea on niinq sattunu, on massakaasuhyökkäyksiä, kaikenmoisia tapaamisia, uhkaa ja pelkoa!

Kyselyyn vastanneista 16 tutkijasta 12 suostui nimensä julkaisuun: Päivi Harinen, Elli Heikkilä, Veronika Honkasalo, Karina Horsti, Sirkka Komulainen, Antero Leitzinger, Tuomas Martikainen, Lena Näre, Vesa Puuronen, Anne-Mari Souto, Leena Suurpää, Ismo Söderling. 

Kuka arvaa kummalta puolen puoluekenttää?




Well played, Tommi Nieminen.







maanantai 11. maaliskuuta 2013

Lyhyesti uskonnoista

Kirjoittaja voinee kuvailla itseään agnostikoksi sekä suhteellisen liberaaliksi yksilön vapauden kannattajaksi. Tämä tehtäköön selväksi ettei tule turhia väärinkäsityksiä tekstin edetessä.

Viime aikoina on ollut paljon puhetta tasa-arvoisesta avioliitosta ja keskustelun (tai siis määkimisen) ohessa on noussut esille mielipiteitä, joissa vaaditaan kirkkoa hyväksymään ja siunaamaan homoille avioliitto samalla tavalla kuin nykyisin heteropareille. Perusteena on ollut se kuuluisa tasa-arvo ja suuria nyyhkytarinoita on lehdissä nähty aihetta sivuten jonkin verran. Kuitenkin tämä tasa-arvon vaatiminen on kovin yksipuolisesti kohdistettu. En nyt pureudu siviilivihkimiseen tai muihin seikkoihin joita aihepiiri pitää sisällään, koska kyseessä on puhdas mielipideasia.

Tässä kohtaa, kuitenkin kirkon kyseessä ollessa on pakko ihmetellä, että miten voidaan olettaa, että uskontokunta hylkäisi oman peruskirjansa opetukset ja muuttaisi kantaansa sormia napsauttaen? Nykyinen suomen valtionkirkko, evankelisluterilainen sellainen, on uskonnollisten silmissä jo nyt haaskalintu viimeaikaisine myönnytyksineen eikä tilannetta yhtään edistä se, että se tekee valtiorahoitteisesti politiikkaa eikä keskity omiin ydintoimintoihinsa tavalla, jota voisi olettaa kirkolta- ja muunmuassa tästä syystä jäsenkato on lähiaikoina ollut huima jopa uskovien keskuudessa. Ongelma taitaa olla se, että valtionkirkko on ajautunut sivuun ydintoiminnoistaan turvatun asemansa sekä verotusoikeutensa kanssa.


Was ist den los? Miksi niin?

Kaikessa yksinkertaisuudessaanhan uskonto koostuu peruskirjansa aikalaistulkinnasta joita sitten edustavat erinäiset viitekehyksen sisäisesti eroavat näkemykset joiden seuraajista muodostuu sitten omia suuntauksiansa. Joillakin menee vähän kovempaa tulkintojensa kanssa kun toisilla, esimerkeistä voidaan mainita vaikkapa kuuluisa Westboro Baptist Church. Kuitenkin, voitaneen todeta, että raamattu on kohtuullisen yksiselitteinen asian suhteen- siteeraan kolmatta mooseksen kirjaa:
"Älä makaa miehenpuolen kanssa, niin kuin naisen kanssa maataan; se on kauhistus"

Tämä ei jättäne tulkinnan varaa liiemmin. Toisinsanoen, vaatimus on toimia suoraan uskonnon omia arvoja vastaan. Kristityt ovat täälläpäin kuitenkin siitä mukavaa porukkaa, että ne eivät lahtaa tai jahtaa väärin ajattelevia toisin kuin ...no eräät toiset. Siitä puheen ollen, vilkaistaas mitä kilpaileva eepos sanoo asiasta:

Koraani: 7.79 Totisesti te käytte miesten luokse himoissanne naisten sijasta. Kylläpä olette kevytmielisiä ihmisiä!
Koraani: 26.165-166 Menisittekö kaiken maailman miehiin ja laiminlöisitte vaimonne, jotka Herranne on luonut teille? Niin, te olette rikollisia ihmisiä.
Koraani: 27.55-56 Entä Loot, kun hän sanoi kansalleen: Harjoittaisitteko törkeyksiä ehdoin tahdoin? Menisittekö tosiaankin miehiin naisten sijaan irstaudessa? Niin, te olette mielettömiä ihmisiä.

No ei kuulosta kovin pahalle näin äkkiseltään, mutta valtiotason tulkinnat ja yleinen käytäntö ovat osoittaneet, että meininki on vähän suppeampaa täällä tosimaailmassa. Tullee aiheelliseksi kysäistä, että onkohan nyt taas kyse siitä vanhasta kaavasta joka menee siten, että vaaditaan siltä eniten joka EI pistä vastaan? Meinaa on vähän semmoinen olo jostain mystisestä syystä, että jos muslimeille vastaavia vaatimuksia esitettäisiin niin vastauksena saattaisi möksähtää mellakoita pitkin ja poikin kun ei tuo lehtien sarjakuvien tai juutuupin katselukaan ole sohvalta käsin kovin onnistuneeti sujunut.

"Sulla on tikku sormessa"

"Juu on ja otetaan pois kun keretään, mutta pitäs toi keklu ensin ottaa keuhkosta irti ja paikatakkin."

"SULLA ON TIKKU SORMESSA!"

"Aha."


Noh, jätetään tämmöiset pikkuseikat sivuun.


Uskonnollisuuden vastustajat kovin monesti ymmärtävät asian siten, että opuksista voidaan poimia ne pätkät jotka miellyttävät ja tulkita uudelleen tai jättää loput huomiotta- kuitenkaan "uskikset" eivät asiaa näin useimmiten näe. Eikä se nyt kovin loogistakaan olisi. Usein käytetty argumentti on, että kyllähän uskonnot muuttuvat ajan kanssa, joka on sinänsä luonnollisesti totta. Ristiretkistä ja noitien jahtaamisesta on ristin kirjan uskontojen keskuudessa valtaosiltaan edetty nykyiseen, suhteellisen liberaaliin katsontakantaan jossa suvaitaan kanssaeläjiltä vaikka mitä, mutta se ei tarkoita, että se vieteri venyy tähän hätään yhtään enempää. Vaarana on, että kirkko ja sen uskollisimmat jäsenet ajatutuvat riitaisasti erilleen mikä ei tiedä kovin hyvää- ulkopuolelta vaatimalla ja pakottamalla harvoin tulee mitään positiivista kehitystä, kuten historiasta voimme lukea. Kristinuskon parissa homous itsessään ei suoranaisesti ole synti vaan enemmänkin rinnastettavissa.... noh, "sairauteen" josta uskoon tulemalla yläkerran kaveri vapahtaa ja tämä antaa hyvin tilaa suvaitsevalle tulkinnalle, which is nice näin länsimaisesti ajateltuna.

Islam nopeasti arvioituna tulee tulkintoineen noin 500-600 vuotta kristinuskon kehitystä jäljessä, joka sinänsä sopii sen ja kristinuskon ajanlaskujen kanssa suhteellisen hyvin yksiin. Ongelmaksi muodostuu kuitenkin jo sen perusteesi, jossa Allah (Subhanahu Wa Ta'ala) on jo ennalta päättänyt kaiken, koraani on suoraan jumalan sanaa- eli täydellinen eikä jätä tulkinnan varaa ja seuraajiensa on sitä noudatettava by the letter tai paha perii, kun sitävastoin raamatun kirjoitukset ovat pääosiltaan aikalaiskirjoituksia joita voidaan tulkita ja niiden tarkkuus kyseenalaistaa suurimmilta osin. Näin koraani ulkoistaa vastuun seuraajiltaan ja se näkyy islaminuskoisten perustoiminnasta lähtien kaikessa. Koraani käskee ja me vaan totellaan.  Kyseessä on myöskin varsin kattava järjestelmä, joka valtiotason valtapolitiikkaa myöten määrää koko elämän kulun, eikä anna tilaa elää sopusoinnussa tasa-arvoisena ja erilaisuutta hyväksyvänä uskontona (dar al islam <-> dar al harb). 

Buddhalaisuus, taolaisuus ja monet muut ovat sen verran vieraita meikäläiselle, että en tarkemmin ota kantaa niiden edesottamuksiin. Ainakin tuntemani buddhalaiset ovat varsin neutraaleja asian suhteen- hinduja, taolaisia tai muita en tietääkseni tunne kun ne eivät kovin suuressa osassa täälläpäin ole.






perjantai 8. maaliskuuta 2013

Naistenpäivä

Nyt se taas on käsillä- tuo tasa-arvon ilmentymä, naistenpäivä. Juu hyvää päivää vaan emännille, isännille, vaihtosukupuolisille, niille jotka eivät suostu itseään asentamaan laatikkoon ja lopuillekkin jota rajottunut mieleni ei nyt muista- olenhan äärimmäisen epäkosmopoliitti ja muutenkin huono ihminen.


Koska tasa-arvo on niin vakava asia, ollaan europarlamentissa päätetty tarttua asiaan.  Kassellaas.

Ensi viikolla Euroopan parlamentissa äänestetään päätöslauselmasta, joka käsittelee sukupuolistereotypioiden poistamista EU:ssa. 

Nonni. Mikäänhän ei ole niin suuri synti kun olla perinteisen sukupuoliroolituksen kannattaja. Eli siis, että naiset saapi ihan rauhassa käyttää hametta, olla kotona ja herramunjee- tiskata. Saavat kyllä tehdä toisinkin jos siltä tuntuu, mutta meikäläisen viehätys kyllä monesti vähenee jos vastakkaisen sukupuolen edustaja näyttää 9-vuotiaalle pojalle tai rapalan esitetelineelle. No, kukin tyylillään.


Päätöslauselman kohdassa 17 kehotetaan jäsenvaltioita muun muassa ottamaan huomioon parlamentin aikaisempi päätöslauselma vuodelta 1997, jossa vaaditaan pornografian kaikkien muotojen kieltämistä viestintävälineissä ja toteuttamaan konkreettisia toimia vaatimusten täytäntöönpanemiseksi.
Kohdassa 14 katsotaan, että unionin tasolla on tarpeen käynnistää koordinoituja toimia todellisen tasa-arvon kulttuurin luomiseksi internetissä.

On vallan kovin erikoista, että valinnan vapautta rajoittamalla edistetään sitä paljonpuhuttua ja yhteiskunnallisesti ensiarvoista tasa-arvoa. Siis sitä samaa, joka oletettavasti takaa naiselle vapauden valita mitä tekee elääkseen. Toinen kovin mielenkiintoinen huomio on täydellinen ymmärtämättömyys internetin luonteesta ja siitä, että tuollaista kieltoa yksinkertaisesti ei voida valvoa. Todellista tasa-arvoahan ei ole se, että jokainen saa valita mitä tekee tai miltä näyttää vaan se, että kaikki ovat korrektia scheissea suoltavia androgyynejä.


Naisia seksistisissä asennoissa
Päätöslauselmassa pureudutaan myös erityisesti siihen, miten sukupuolten välinen tasa-arvo toteutuu tiedotusvälineissä ja erityisesti mainonnassa.
Valiokunta toteaa mietinnössään, että televisio-ohjelmissa, tietokonepeleissä ja musiikkivideoissa on yhä selkeämmin havaittavissa osittain kaupallinen suuntaus esittää naiset provokatiivisesti pukeutuneina ja seksistisissä asennoissa, mikä ruokkii sukupuolistereotypioita entisestään. Valiokunnan mukaan nuorille suunnattujen laulujen sanoituksissa on seksuaalisesti ehdottelevaa sisältöä, joka usein ruokkii naisiin ja tyttöihin kohdistuvaa väkivaltaa. 
Päätöslauselmassa huomautetaan myös, että sukupuoleen perustuva syrjintä on yhä yleistä tiedotusvälineissä, viestinnässä ja mainonnassa. Valiokunnan mielestä syrjintä edistää sukupuolistereotypioiden lisääntymistä varsinkin sitä kautta, että naiset esitetään myynninedistämisessä usein seksiobjekteina.

Eli siis että mitä että. Jaaettä täh. Tietääkseni naisia ei edelleenkään pakoteta olemaan hassuissa asennoissa tai pitämään huuliaan Aku Ankkaan verrastettavassa muodossa. Haluaako nyt europarlamentti ihan varmasti ruveta rajoittamaan ilmaisunvapautta haluttuun muottiin pakottamisen takia? Onko se sitä todellista vapautta ja tasa-arvoa, että käsketään olla tietynlainen ja puhua vain tietyinlaisesti ja kaikista eniten tuottaa oikeanlaista liirumlaarumia internettiin?

Joo. Hyvä siitä tulee.





torstai 7. maaliskuuta 2013

No se.

Noniin. Nyt kun on alku-ujoudesta päästy eroon parempien kirjoittajien tekstiä lukemalla niin on ehkä aika avata omakin sanainen aarrearkku hiukan auemmaksi.

Sosialistinen valtakunta nimeltä suomi on yksiselitteisesti ajamassa itseään suohon ja alla löytyy pari perustelua miksi:


1) Valtapolitiikka:

Viimeisten hallituskausien aikana on onnistuttu tästä maasta karkoittamaan valtaosa siitä teollisuudesta ja tuotannosta mikä aikanaan nosti maan sodanjälkeisistä raunioista huomattavan nopealla aikataululla maailman parhaiten voivien yhteiskuntien kärkeen. Nykyisellä suuntauksella näyttää sille, että pääpaino kehitykselle on sillä, että "luodaan innovaatioita" ja luovutetaan tulot johonkin muualle (mut eka vähän kaverille kans provikkaa että luovii kivasti väärien silmistä pois). Fyrkkaa kerää virkamiehistöstä poliittisin perustein kaivettu piiripienipyörii, jotka nimittelevät toisiaan isojen yhtiöiden johtoon ja jakavat tukirahat ja projektit keskenään. Omavaraisuus tässä maassa on niin raskas kirosana, etten muista nähneeni siitä mitään mainintaa.....no oikeastaan koskaan virallisessa liturgiassa.

Se, miksi näin toimitaan on täysi arvoitus. Joko jossain ollaan sovittu, että varojen uusjako nyt vaan täytyy toteuttaa ja suomi on siinä maksajana tai sitten hallitusvastuupuolueet ministereineen ja sidekickeineen ovat niin itsekeskeistä ja omaa etuaan ajavaa tapausta, että yksi kansa ei merkkaa siinä yhtään mitään kun omaa petiä pedataan paremmaksi. Ikävä kyllä, veikkaan jälkimmäistä. Kolmas vaihtoehto on, että päättävät elimet ovat henkiseltä kehitykseltään noin 6-vuotiaan tasolla naiiviudessa.

Esimerkkejä? Watch the news: tukipaketit, valtion toimintojen yksityistäminen ja myynti ulkomaille/kavereille, pohjavesivarantojen myyntisuunnitelmat, metsäteollisuuden alasajo, vahvan valuutan politiikan ja ulkotuonnin veroaleilla tehty tila jossa kotimainen maksaa älyttömiä ja sitäkautta kotimaisen hyödyketuotannon de facto lopettaminen, valtiollisen päätäntävallan ulkoistaminen suomesta brysseliin ja niin edelleen. The list goes on. KUKAAN ei ajattele suomalaisen valtion tai kansan etua jos ei suomalainen itse.


2) Kansalaisen oikeustajun ja käytännön suhde

Maassa, jossa rangaistuspolitiikka kohdistuu siihen osaan kansaa joka sitä lakia lähtökohtaisestikin noudattaa ei rauha voi kestää iättömyyksiin. Otetaan ensimmäiseksi esimerkiksi paljon puhuttu aselaki: Aseenomistajat ovat kansalaisista kuuliaisimmasta päästä ja vaikka tapahtuneet, sinällään ikävät, ammuskelut ovat julkisuusarvoltaan kovassa huudosssa, keskiverto aseenomistaja ei siihen ole millään muotoa syyllinen. Tällä maalla on erinomaisen hyviä historiallisia syitä aseistaa itsensä hampaisiin asti ja metsästys, vapaaehtoinen reserviläistaitojen ylläpito sekä muut ampuma- ja eräharrastukset ovat siihen valtiolle erinomainen ja äärimmäisen kustannustehokas keino ilman mainittavia haittoja. Oletettavaa kun on, että kovin paljon useampi niitä ei hankkisi kun jo nyt jonkinlaisen väkivaltavälineen luvanhalitjoita olisi.  Miten muuten reserviläinen -maksaa itse- koulutustansa ja taitojensa ylläpitoa? Tulisi äkkiä mieleen, että tuossahan olisi paikka säästää isokin penni tukemalla moista. Noissa piireissä aseisiin suhtaudutaan äärimmäisen suurella vakavuudella, joten suoralla päättelyllä johdettu harjoittelu voisi jopa vähentää suhteellisia väärinkäytöksiä.

Tuossa joku aika takaisin, kun luin vanhojen rynsesterien romutuksesta, kävi niinkin hirvittävä asia mielessäni kun että oltaisiin muutettu aseet ampumaan kertatulta ja myyty luvan edellytykset omaaville reserviläisille (joka on jo ihan oma avautumisen aiheensa), mutta nykyisessä arvokeskustelussa tuommoisesta kommentista saa vähintään natsin ja sotahullun maineen.

Lisäesimerkkejä voidaan ottaa vaikka nopeusrajoituksista: Ylinopeuden ajaminen loppuu sillä, että alennetaan nopeusrajoituksia. Jaaettämitäettä? Ja sakkojahan maksat vain, jos olet veronmaksaja.

Samaten on äärimmäisen kyseenalaista, että raiskauksesta ja kahdesta pahoinpitelystä saa käytännössä saman kakun kun rumien kirjoittelusta nettiin. Meinaa rupeaa hitaampikin miettimään, notta kenes etuja tässä oikeasti valvotaan jos ei rikoksen uhrin. Näitä mallikansalaisiahan ei tulla myöskään karkoittamaan, koska on niin kamalaa ja silleeniinq.  Ja sananvapaushan ei toimi kun yhteen suuntaan, exje.

Kaikista pahin rikos tässä maassa on olla yrittäjä: Tiput kättelyssä sosiaalisen turvaverkon ohi kun yrität jotain ominesi tehdä ja yritystukia on täysin turha pyydellä jollet satu olemaan oikeiden kaiffareiden kaveri ja Hyvällä Asialla [tm].

Josta päästäänkin luovasti seuraavaan aiheeseen;


3) Poliittinen perseennäyttö

Tässä maassahan virallisesti saa olla mitä mieltä tahansa, mutta Virallista Totuutta sinun ei tule kyseenalaistaman. On tietty konsensus asioista, josta media ja kolmipuolue [das partei] ovat yhtä mieltä ja niitä Tulee Noudattaa. Onneksi, näin internetin ja kehittyneen sosiaalisen median aikana turpaa ei saa enää tukittua mitenkään tehokkaasti ja yhtenä ajan ilmentymänä on juurikin paikka nimeltä blogistan. Sehän ei luonnollisestikaan estä mediaa kaivamasta yksipuolisesti toisesta puolesta kakkaa vaikka talikolla samalla kun oma puoli esitetään hyväntekijöinä riippumatta kontekstista. Sanavalinnat ovat propagandan aakkosissa ensimmäisenä ja näin kotipsykologina olen kiinnittänyt erityistä huomiota kyseiseen taiteenalaan. Hyvin tuntuu oppi menneen perille, propsit opettajille.

Ilmiön mukana tulee se käsittämätöntä kansallista alemmuudentunnetta kantava lauma, joita joku on hyödyllisiksi idiooteiksikin sanonut; toistetaan opittua liturgiaa vaikka jo alemman kouluasteen oppilas kykenisi sen väittelemään kumoon. Ja nämähän ovat sitten sen Virallisen Totuuden aisankannattajia, joita valtaapitävät voivat uhrata tarvittaessa kansan pyöveli-istuimella liian ääliöinä koska tilalle jonottaa 10 uutta saadakseen osansa teh Hyväksynnästä ja jostain kivasta pestistä projektipäällikkönä Yleisen Hyvän Edistämisen Tukikeskuksessa tai poliittisena virkamiehenä (joka ny aikalailla on sama asia). Rahoitus virtaa ja bileet jatkuu. Ja se nimetön rehellinen raksamies joka miettii paljonko överiä tarttis tehrä että sais muksut lomalle ens vuonna maksaa.


Ikävä kyllä, jos meno ei muutu demokraattisella päätösmenetelmällä- tämän aikakauden loppuunleimaava päätepiste tulee olemaan aseellinen konflikti. Organisoituun väkivaltaan kykenee pohjoisista kansoista jokainen (yleistä käsitystä vastoin luulen ruotsalaisenkin viimekädessä siihen kykenevän) ja se tulee olemaan ruma. Sosialistinen aikakausi ja väkivallan sekä arkitodellisuuden hylkääminen viestii siitä, että on eletty liian syvää rauhan aikaa, liian kauan. Toistan itseäni: Suomalaisen ainoa edunvalvontakoneisto on Oy Suomi Ab, kukaan muu ei tätä paikkaa tule ylläpitämään jos ei suomalainen sitä itse tee. Ongelmaksi globaalikoille muodostuu se, että suomalainenhan (kuten valtaosa muistakin kansoista) nimenomaan tekee.

Rönsyilevää, kyllä. Pahoitteluni. Palaan myöhemmin astialle verotuksesta, maassaolijoista ja monista muista epäkorrekteista asioista.



Haalareita ja tupakointia

Silmiin osui uutinen, jossa taattua tavaraa on jälleen tarjoiltu eduskunnassa:

Iso riita vankiloista eduskunnassa - "Onko Suomi polvillaan rikollisuuden edessä?"

lipponen kuusisto lehtikuva martti kainulainen
SDP:n Päivi Lipponen (vas.) ja Merja Kuusisto puolustivat ihmisoikeuksiaeduskunnan vankilaväittelyssä. (Lehtikuva/Martti Kainulainen)
Eduskunnassa käytiin kovaa väittelyä vankiloiden tarkkailuhaalareiden käytöstä.

Kansanedustaja Heikki Autton (kok.) lakialoite vankeuslain muuttamisesta poiki kiivaan debatin sen jälkeen, kun kaksi Sdp:n edustajaa vastusti sen sisältöä täysistunnon väittelyssä.

Autton aloite mahdollistaisi vankiloille tarkkailuhaalarit, jotka oikeusasiamiehen kannanotto on estänyt.

- Olen saanut aloitteesta viime viikkoina paljon palautetta vankiloissa työskenteleviltä ammattilaisilta, jotka päivittäin näkevät työssään, miten kovan luokan ammattirikolliset johtavat ja organisoivat rikollista toimintaa vankilasta. On ollut surullista kuulla, että ammattirikolliset pystyvät toimimaan melkein kuin eivät vankiloissa olisikaan, Heikki Autto totesi.

- Mitä meidän oikeasti pitää ajatella sellaisesta valtiosta, joka ei pysty estämään huumeiden tunkeutumista vankiloihin eikä pysty estämään vankeja johtamasta rikollista toimintaa vankeusaikana? Mitä pitää ajatella valtiosta, joka itse aktiivisesti ja oma-aloitteisesti poistaa käytöstä keinoja, joilla se voisi tehokkaasti torjua rikollisuutta, hän kysyi.

Autto kysyi "onko suomalainen yhteiskunta polvillaan järjestäytyneen rikollisuuden edessä, jos edes vankiloissa ei pystytä puuttumaan rikollisten toimintaan".

Kansanedustaja Kari Tolvanen (kok.) valitteli, ettei monissa paikoissa ole ymmärretty vankilan maailmaa. "Se on kova maailma, jossa pahimmillaan väkivallalla hallitaan".

- Tarkkailuhaalareiden käyttö on rehellisen vangin etu. Sellaisen vangin etu, joka haluaa lusia tuomionsa rauhassa. Pahimmillaan uhataan ja kiristetään lomalle lähteviä vankeja tuomaan kehon sisäisesti huumeita vankilaan, Kari Tolvanen sanoi.

Niin, kyllähän tuo ihan loogiselle kuulostaisi, että jos ongelma on se, että hanurissa tuodaan säkissä kamaa niin kyllähän sitä olisi suotavaa pystyä ehkäisemään jotenkin. Maailmalla nämä tarkkailuhaalarit ovat kovasti laajassa käytössä ja ilman asiantuntijuuttakin kykenen hyvinkin ymmärtämään miksi. Tottahan toki on myönnettävä, että kaikkea ei voida saada pois vaikka kuinka yritettäisiin. Nomutta höpsis, jatketaan lukemista:

"Ei kuulosta
hyvältä"

Markku Mäntymaa (kok.) ja Tolvanen huomauttivat myös vankiloiden henkilökunnan turvallisuudesta ja oikeudesta turvalliseen työympäristöön. "Se ei toteudu, kun vankilaan tuodaan huumeita".

SDP:n Merja Kuusisto totesi vastustavansa lakialoitetta ja totesi, että "pitää olla muitakin keinoja löytää ne huumausaineet" vangeilta.

- Tämä on jotenkin inhimillisesti todella väärin, jos ihmiset sidotaan haalareihin 48 tunniksi ja he joutuvat olemaan ulosteissaan, Merja Kuusisto sanoi.

Lukuisat kansanedustajat huusivat väliin, ettei tämä pidä paikkaansa. "Eivätkö joudu. No joka tapauksessa, mutta ei kuulosta hyvältä", Kuusisto jatkoi.

Kuusisto sai tukea SDP:n Päivi Lipposelta. Hän sanoi myöhemmin puheenvuoronsa alussa, että tuntee olevansa melkein kuin Florence Nightingale.

Nonni. Ihmisoikeuksien esitaistelijat ovat jälleen päässeet vauhtiin. Perustetaan väite keksittyyn faktaan ja sen kumouduttua ollaan nyt vaan sitä mieltä, että ikävää on. Ei kuulosta hyvältä. Miten Florence Nightingale liittyy asiaan jää meikäläiselle vähän epäselväksi.


Rikollisuuden
ihmisoikeudet

- Haluaisin puhua ihan ihmisarvosta. Minusta kuulostaa aika hirvittävältä, että 48 ihmistä on pukeutunut haalareihin, heidän on annettu virtsata ja ulostaa allensa sinne suojapukuun ja vain kymmeneltä on löytynyt huumeita. Onhan tässä aika suuri prosentti ihmisiä, jotka eivät olekaan syyllistyneet, Päivi Lipponen sanoi.

- Miten niin "vain" kymmenen, kokoomuksen Outi Mäkelä kysyi tuohtuneena.

Lipposelle ja Kuusistolle selvitettiin useassa puheenvuorossa, että he levittävät väärää tietoa. Muiden mukaan kyse ei ole haalareihin ulostamisesta, vaan tarkkailussa olevat vangit viedään heidän sitä pyytäessään toilettiin.

Muun muassa perussuomalaisten Tom Packalén sanoi olevansa järkyttynyt Kuusiston ja Lipposen kannanotoista.

- Kovat rikolliset pakottavat pehmeämpiä rosvoja salakuljettamaan huumeita. Te ajatte oikeasti vain kovan rikollisuuden ihmisoikeuksia, ette tavallisten vankien, jotka kärsivät tästä tilanteesta, Tom Packalén sanoi.

Sdp:n Anneli Kiljunen oli eri mieltä kuin salissa puhuneet ryhmätoverinsa. Kiljusen mukaan "haalareissa olevat ihmiset pystyvät menemään asioilleen hallitusti ja asiallisesti".
Ihmisellä on vapaa tahto ihan luonnostaan ja kyllä jokaisella on oikeus kakkia alleen jos semmoinen olo on. Kavereista voi kyllä tulla pulaa, mutta tuohan on jo kuitenkin tiedostavaa ja rajoja rikkovaa toimintaa, kuten Ylioppilaslehden raportista on viime aikoina käynyt ilmi. Toiseksi, yli 20 prosenttia ratsatuista kielisi vähän semmoista, että jonkinlaista tarvetta vahtimiselle olisi. Noh, kyllä tämä jotenkin vielä kääntyy semmoiseksi, että saavat raukat korvausta kun on ikävästi yritteliäisyyttä rajoitettu.

Asiasta vohveliin:


Hallitus: Tupakka-askeihin lisää varoituksia, mentolisavukkeet kiellettävä

KOTIMAA | Turun Sanomat 13:36
Hallitus kannattaa pääpiirteissään komission esitystä uudeksi tupakkatuotedirektiiviksi. Hallituksen mukaan esitystä tulisi vielä joiltain osin tarkentaa ja tiukentaa.
Komission ehdotuksen mukaan jatkossa savukkeissa ei saisi käyttää makuaineita, kuten mentolia. Myös ohuet savukkeet kiellettäisiin.

Nyt on ihan pakko kysyä, miten makuaineiden poistaminen vaikuttaa tupakointiin? Onko se nyt itseisarvo vaan tehdä tupakoitsijan elämästä mahdollisimman ikävää ja siten saada mahdollisimman tehokkaasti ihmisiä kiukkuiseksi?

Myös savukeaskiin komissio haluaa lisärajoituksia. Jatkossa askeissa tulisi olla vähintään 20 savuketta. Esityksen mukaan savukepakkauksien kuvavaroitukset tulisivat pakollisiksi. Varoitusten tulisi jatkossa peittää savukeaskin etu- ja takaosasta 75 prosenttia. Lisäksi askin sivuille tulisi informaatiotekstejä.

Tämä nyt ei kyllä yllätä, komissio tahtoo varoituksia ja tekstejä. Jatkakaa.
Esityksen mukaan myös tähän asti tupakkalainsäädännön ulkopuolelle jääneet sähkösavukkeet otettaisiin tiukan sääntelyn piiriin. Uusille tupakkatuotteille täytyisi tehdä tieteellinen arviointi ennen kun ne voitaisiin hyväksyä markkinoille. Esityksen mukaan nuuskakielto säilyisi ennallaan.

No mutta nyt ollaan jännän äärellä. Sähkösavuke, joka on kovasti tullut suosituksi ja käyttäjiensä mukaan on avustanut varsin paljon tupakoinnista irti pyrkiviä, saatetaan "tiukan sääntelyn piiriin". Tieteellinen arviointi on hienon kuuloinen sana, mutta käytännössä se tarkoittaa uusien tuotteiden maahantuonnille fantastisia kustannuksia. Tämän kun liittää jo aiemmin lanseerattuun sähkötupakan markkinointikieltoon ja nikotiininesteiden myyntirajoituksiin (kun samaan aikaan nicorette käytännössä yksistään on kauppojen hyllyillä valmisteineen), alkaa allekirjoittaneen kaljuuntuvassa päässä muhia äärimmäisen vääriä ajatuksia rahavirran ohjailemisesta haluttuun suuntaan säädösten voimin. Vanhaa sananlaskua mukaillen: "follow the money".
Hallituksen mukaan komission esityksessä esimerkiksi tupakkatuotteiden sallittujen ja kiellettyjen ainesosien määrittely on epäselvä. Myös kaikki nikotiinia sisältävät sähkötupakkatuotteet tulisi määritellä lääkeaineiksi, jolloin esityksessä voitaisiin poistaa vaikeasti tulkittava jako lääkeaineisiin ja ei-lääkeainesiin.

Selvä, mites niitten nicorettejen kanssa? Ainii, inhalaattorit ja purugummit on Eri Asia [tm]. Niinq.