Pyssykät, ne ikävät ja pelottavat vekotukset

Tulipa tuossa joutenolon hetkenä vilkuiltua dokumentti, jossa puitiin Floridasta käsin jenkkiläistä asekulttuuria ja huomiota kiinnitti asekauppiaan arkinen, mutta varsin säntillinen ja maalaisjärkinen suhtautuminen asiaan. Jäin sitten tuossa miettimään, että mitäskehveliä, ei tuo heppu mitenkään älyvapaalta vaikuta. Itse en asetta omista enkä sellaiselle ole koskaan lupaa hakenut, mutta olen niitä vehkeitä käsitellyt mallina josjonkinlaista uzista ja kalashnikovista tarkkuuskiväärin kautta haulikkoon, pistooliin ja kevyeen sinkoon. Eli olen ehdottomasti oikeassa ja täysin puolueeton.

Heppu siinä mainitsi haastattelun lomassa, että on ihmetellyt kuinka vaikeata olisi koota aseenomistajista nippu ihmisiä miettimään ja vunteeraamaan ehdotelma laiksi- kun se hyvin todennäköisesti olisi toimiva. Ajattelin kasata oman ajatukseni millainen toimiva aselaki voisi olla:


Lähtökohtaisesti, jokainen ns. "nuhteeton" kansalainen olisi oikeutettu ostamaan itselataavan, kertatulta ampuvan aseen riippumatta sen pituudesta, kaliiperista tai ulkonäöstä. Tai kertatulisen. Tai pulttilukkoisen. Juu ket ti aidia. Sarjatuliaseille en näe viranomaiskäytön ulkopuolella perustetta. Muu ase-kategoralle ei myöskään ole minkäänlaista järkiperustetta, koska pistooli tai revolveri on jo lähtökohtaisesti pienempi kuin muu ase, joten peruste kätkettävyydestä tai käsiteltävyydestä on täysin päätön. Samaten lipasrajoituksista voitaisiin luopua helpon kierrettävyytensä vuoksi, koska se haittaa vain ja ainoastaan niitä, jotka niitä säädöksiä jo noudattavat. Ataria ei paljon nappaa poistaa lippaasta palikkaa tai viilata lukkoa, että kuulaa lähtee tauotta..

Tapahtuma etenisi siten, että kun halajaa moisen hommata, niin kävellään laitokselle ja ostolupaa pyydetään tiskiltä esittäen lappua, että on käynyt päivän tahi parin koulutuksen, jossa on perehdytetty aseen ominaisuuksiin, turvallisuusseikkoihin ja lakiteknisiin kiemuroihin sekä ehkäpä harjoiteltu vähän ampumistakin. Tiskillä sitten toimistoimmeinen painaa nappia, joka hakee tietokannasta rikosrekisteristä ykkösiä ja nollia antaen vastaukseksi kyllä/ei/ehkä, ja toimistoimmeinen joko antaa lapun samoin tein matkaan tahi sitten ehkä-vastauksen tullessa ohjaa asiaan perehtyneen hapun puheille yläkertaan. Ei-vastauksen tullessa sanotaan, että nou kän duu ja lisätietoja antaa setä yläkerrasta. Rekisteri myös hakisi mahdolliset pakkohoitolähetteet sairaanhoidon puolelta ja mikäli semmoisia on lähimenneisyydessä tahi päällä niin vastaus on myöskin ei.

Kouluttaja, joka ennen lapun jättöä ko. kurssin vetää voisi toimittaa hakijan tietämättä arvion laitokselle hakijan älyvaurioisuudesta tai päättömän huonosta asenteesta joka johtaisi automaagisesti ehkä-vastaukseen. Tällaisina kouluttajina voisivat toimia ammattimaiset, hyväksytyt asekouluttajat tai poliisin tai muun asetta kantavan viranomaisen edustajat virkatyönään. Hyväksyttynä siviilikouluttajana voitaisiin pitää vartijan voimankäytön asekouluttajakurssin suorittanutta tai erikseen siihen muokatun kouluttajakurssin suorittanutta.

Miten sitten kyllä/ei/ehkä määritellään? No, jos lappu sanoo että puhdas rekisteri tai vähäinen määrä esimerkiksi liikennerikkomuksia tai muita vähäiseksi luokiteltavia rikkeitä niin vastaus on automaattisesti kyllä ja siihen ei ole kellään nokan koputtamista. Tämä poistaisi toimistoeliöiden harkintavallan nuhteettoman kansalaisen kyseessäollessa, joka nykyisessä käytännössä on ongelmana. Myöskään mikään AAHY ei pääsisi keksimään mielivaltaisia ohjeita normaalin harrastajan pään menoksi.

Ehkä- vastaukseen oikeuttavia tekoja voisivat olla yksittäinen tai vähäinen määrä vähäisiä rikoksia, kuten esimerkiksi hätävarjelun/voimankäytön liiotteluna tehdyt teot vähässä määrin, päissään nahistelu, aamudarrassa mittarin värähtäminen ratissa tai vastaavat. Ehkä-vastaukseen johtaisi myös tutkinnan alla oleva juttu, mikäli se täyttää edellämainitut kriteerit.

Toistuva, suunniteltu teko johtaisi ei-vastaukseen. Myös huumausainejutut tai vakavat rikokset tuottaisivat automaagisesti ei-vastauksen aikavälille x, joka olisi sitten aikaa osoittaa kelpoisuutensa yhteiskunnan mukaan eläväiseksi jäseneksi. Tämä aikaväli määriteltäisi asiaan perehtyneiden toimesta. Aikavälin määrittely siten luonnollisesti olisi tapauskohtaista eikä kolmoismurhaajalle ole tarpeellista minkäänlaista asetta antaa vaikka olisikin kakkunsa lusinut. Samoin nuoruudessa tapahtunut höpöheinän poltto ei tee yhteiskuntakelvotonta yksilöä.Tällaisen ehkä-vastauksen saanut lähetettäisiin asiaan aikustenoikeesti perehtyneen Jannun tai Liisan puheille, joka kuuntelee kootut selitykset ja tekee arvionsa onko nyt kyseessä täysi dille vaiko joku, joka on sattunut mokaamaan, mutta on muuten kohtuullisen asiallinen eliö.

Päätöksestä valittaminen tapahtuisi hallinto-oikeuden kaltaiselle elimelle, joka koostuisi lakimiehestä, poliisin edustajasta sekä asealan asiantuntijasta ja päätös tehtäisiin äänienemmistöperustaisesti.

Asekauppiaan rooliksi tulisi siten vain tarkastaa lupa, verifioida se konttorilta viestivälineitse diaarinumeron perusteella ja luovuttaa pyssykkä ostajalle. Kauppiaalla olisi myös luonnolliseksi oikeus olla luovuttamatta asetta harkintansa mukaan mikäli niin katsoo aiheelliseksi.

Mitenkäs sitten, jos haluaa myydä pyssykkänsä toiselle ihmiselle? No nykyiseen verrattuna homma hankaloituisi hiukan. Kyseinen tapahtuma tulisi toimittaa valvovan silmän alla, poliisin läsnäollessa jolloin setä konstaapeli vetää nimen alle, että luvat on tsekattu puolin ja toisin, kummatkin olivat selvin päin sekä henkilöllisyydet ja ruiskut täsmäävät lupiin. Konstu sitten kuskaisi laput laitokselle joutessaan ja pistää laput vetämään, jotka postitetaan uuden omistajan kotiin. Tämmöisen poliisin voisi hommata paikalle erikseen etukäteen pyytämällä jonkin verran aiemmin ja siitä perittäisiin pieni korvaus, suuruudeltaan vaikkapa 40€: Näin se toimisi paikkakunnilla, jossa poliisin pistettä ei välttämättä ole lähellä. Vaihtoehtoisesti homman voisi suorittaa asemalla jonotusnumerolla ilman erillistä korvausta, poislukien lappumaksu.

Säilytysmallini noudattaisi suurinpiirtein nykyistä linjaa ja julkiseen kantoon en näe nykyisessä yhteiskunnassa toistaiseksi tarvetta.

Miksi sitten näin "löysä" malli? No, monestakin syystä. Tärkein pointti olisi se, että kielletty hedelmä on aina kielletty hedelmä. Mikäli aseesta tulee arkinen esine, siihen kohdistuvat järjettömät pelot ja ahdistukset vähenevät ja nuori henkilö voi tutustua jo pienestä lähtien vehkeeseen ja suhtautuu siten neutraalimmin koko loppuelämänsä ajan. Itse en mikään esihistoriallinen iältäni ole, mutta vielä 90-luvulla ase oli huomattavasti arkisempi esine, eikä aiheuttanut samanlaisia hätäkakkoja kuin nykyisin. Kuitenkin aseisiin on kokemuksieni mukaan poikkeuksetta omistajiensa puolesta suhtauduttu vakavasti, ihan yhtä lailla kun vaikka keittiöveitseen. Ei se aiheuta vastaavaa ahdistusta, mutta kaikki tietävät, että se on terävä eikä sillä pidä hosua. Lisää perusteita löytyy puolustusvoimille vähäkustannuksisesta reserviläistaidon ylläpidosta ja monesta muusta seikasta.

Johtavana ajatuksena oli mielivallan poistaminen asiasta kuitenkin säilyttäen mahdollisuus monessa portaassa pysäyttää huonoille teille aseen joutuminen. Tahallisista aseen väärinkäyttötapauksista tulisi rangaista hyvinkin ankarasti, joka tukisi kannattamaani paljon vapauksia- iso vastuu - linjaa.