keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Rikkautta, sano

Jälleen kommentoin uutista, kun en parempaankaan pysty. Kyseisen pätkän jouduin lukemaan ihan huijaamatta neljä kertaa ennenkuin uskoin, että niin siinä lukee ja silloinkin meinasi kahvitilkka siirtyä kannettavan tietokoneen näytölle, josta valua tuulettimen aukkoon harmillisin seurauksin. Jaa mikä uutinen? No tämä:

Yle: Näin Katainen kommentoi osinkoverosotkua



Harvemmin täällä ollaan Arhinmäen kanssa samaa mieltä, mutta nyt on kyllä sanottava, että jos tuo pitää paikkansa mitä hää haastelee niin oikeassa on. Eli:

Puolueen puheenjohtaja Paavo Arhinmäen (vas) mukaan suunniteltu malli voi johtaa yritysten epäoikeudenmukaiseen kohteluun.
- Ei voi olla oikein, että kaikkein vakavaraisimpien ja rikkaimpien yritysten omistajat saavat nyt nostaa osinkoja selkeästi alemmalla verolla, ja samalla muilla osinkotulojen verotus kiristyy. Tämä epäoikeudenmukainen porsaanreikä lainsäädännössä pitää pystyä korjaamaan, kulttuuriministeri kommentoi keskiviikkona Iltalehdelle. 

Tämähän on ollut viime aikoina ihan johdonmukainen linjaus eurostoliitossa: Suuryrityksille fyrkkaa ja köyhemmiltä pois, mutta perseestähän tuo näin taviksen järjellä ajatellen on. Osinkoverotus, tuo kansalaiskateuden symboli, on ollut pitkään jo käytännössä ainoa jotakuinkin laillinen tapaa hyötyä yrityksestään antamatta verottajalle lisäsiivua jo pariin kertaan verotetusta summasta jonka on jostain mystisestä syystä saanut jäämään viivan alle tilikauden lopulla. Kyllähän siitä pitää päästä nyt eroon. Ei semmoinen käy, että pienyrittäjä saisi nostaa työnsä tulosta ihan noin vaan. Jotta asia selkiytyisi vähemmän yritystoimintaan tutustuneille, kopioin törkeästi sosiaalisessa mediassa pyörivän viestin:

Lapsi kävi eilen äitinsä kanssa hakemassa pajunkissoja metsästä ja yhdessä he tekivät virpomisoksia. Tänään lapsi kävi sitten virpomassa naapuritaloissa ja sai kerättyä koriin 20 pääsiäismunaa.

Iloisena hän alkoi nauttia ansaintaansa, mutta minä ilmoitin, että äidille pitää myös maksaa palkkaa, koska hän auttoi oksien tekemisessä. Äiti teki neljäsosan työstä, joten hänen palkkansa on 25 % eli 5 pääsiäismunaa. Harmistuneena, mutta ymmärtäväisenä lapsi antoi äidille osan. Tämän jälkeen ilmoitin, että hänen pitää maksaa myös työntekijästä pakolliset sivukulut kuten eläke-, työttömyys-, ja tapaturmavakuutus sekä lomarahat ja muut kulut, jotka ovat noin 60 % äidin palkasta, joten otin häneltä vielä 3 pääsiäismunaa. Jäljelle jäi vielä 12 pääsiäismunaa.

Kun hän oli juuri avaamassa ensimmäistä tinakääröä, ilmoitin, että hänen pitää maksaa myös yrittäjän lakisääteiset yrittäjäneläke- sekä sairas- ja tapaturmavakuutusmaksut, joten otin häneltä pois vielä 2 pääsiäismunaa. Itku silmäkulmassa hän tyytyi kohtaloonsa.

Nyt kun jäljellä oli enää 10 munaa kerroin, että Suomessa pitää yrittäjän maksaa yhteisöveroa, joka on 20 % voitosta, joten otin häneltä pois 2 pääsiäismunaa.

Jäljellä oli enää 8 munaa ja kun hän oli ottamassa ensimmäistä haukkua suklaamunasta, sanoin, että ei hän voi syödä munia, sillä ne ovat vielä yrityksen omaisuutta, ei hänen henkilökohtaista suklaata.  Neuvoin, että hänen pitää maksaa itselleen palkkaa tai nostaa osinkoja. Jos hän aikoo ottaa kaikki suklaamunat palkkana, pitää hänen maksaa progressiivisen verotuksen mukaan 60 % veroa, koska hän on se, joka saa eniten suklaata. Vaihtoehtoisesti hän voisi nostaa osinkoja, joista tarvitsee maksaa pääomaveroa ”vain” 30 %, joka olisi 3 munaa.
Itkien ja kiukutellen lapsi päätti nostaa osinkoja ja maksaa pääomaveroa, mutta sanoi, että ei ymmärrä miksi häneltä otetaan koko ajan vain lisää ja lisää. Minä lohdutin häntä, että en minäkään ymmärrä, mutta näin suomalainen yhteiskunta vain toimii ja verottomia osinkoja ei enää ole! Suurten krokotiilin kyyneleiden jälkeen lapsi osasi hienosti laskea, että 20 munasta hänellä olisi jäljellä enää 5 suklaamunaa.

Sitten lapsi kysyi, saako hän nyt syödä loput 5 suklaamunaa? Sanoin että kyllä saa, mutta kysyin aikooko hän todella olla niin ahne, että ei anna pikkusiskolle yhtään? Pikkusisko on se yhteiskunnan heikko-osainen, joka ei pysty itse hankkimaan elantoansa. On vähintäänkin kohtuullista, että hän antaa pikkusiskolle osan suklaasta.
Lapsi katsoi hölmistyneenä ja ihmetteli miksi pikkusiskolle pitää antaa suklaata, vaikka hän ei ole tehnyt yhtään mitään. Kerroin hänelle, että Suomessa ei välttämättä tarvitse tehdä töitä ja on silti oikeutettu etuisuuksiin. Kerroin hänelle myös, kuinka suomessa ”rikkaat” yrittäjät rahoittavat mm. lastensairaaloita ja lahjoittavat paljon hyväntekeväisyyteen. Lapsi ei voinut käsittää, miksi joku saa suklaata, vaikka ei ole tehnyt yhtään mitään sen eteen, mutta ymmärsi, että hyvää pitää tehdä, joten hän päätti antaa pikkusiskollensa 2 suklaamunaa.

Lapsi katsoi koriinsa ja laski, että jäljellä oli enää 3 suklaamunaa. Hän totesi, että yrittämisessä ei tunnu olevan mitään järkeä. Vastasin hänelle, että ”Niimpä, mutta näin Suomessa kannustetaan yrittäjyyteen!”

Noh. En tuohon hottentottiriihen aikaansaannoksiin ole sen tarkemmin perehtynyt kuin mitä media on raapustellut  kun on pitänyt leipää kantaa pöytään, mutta mikäli todellakin suuryrityksen osinkoja voidaan jatkossa jakaa pienemmällä verotuksella kuin muiden, on kyseessä ihan suvereenia työtätekevän kansanosan niskaan kusemista (lat.urealis vitutus). Mutta palataas siihen kohtaan, mikä kahvit sai dislokoitumaan suuni sisäpuolelta:

- Me olemme tehneet päätökset, ne ovat huolella harkittuja, pääministeri sanoi Ylellä.


3 kommenttia:

  1. Aika hauska kuvaus pienyrittäjän arjesta... :)

    Tätä tietoa ne ei vaan niillä hienoilla yrittäjyyskasvatus-luennoilla kerro.

    Samoin kuten eivät myöskään kerro, että pienyrittäjällä ei sitten käytännössä ole palkallista sairaslomaakaan.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Ekulle vierailusta. Näinhän se on, että yrittämiseen kannustetaan Suomessa erittäin tehokkaasti. Nimittäin Eestissä yrittämiseen.

    VastaaPoista
  3. se 60% sivukuluja ei taida riittää..joillakin aloilla taitaa olla 80% luokkaa ja jopa enemmän.

    VastaaPoista