tiistai 21. toukokuuta 2013

Nöyryydestä



Sattuipa eteeni uutinen, jossa kenialaissyntyinen joujoumies julistaa nöyryyttäneensä rasistia.



22-vuotias Ricky Ghansah pani humalaisen meuhkaajan kuriin ja sai kanssamatkustajien aplodit.


22-vuotias Ricky Ghansah joutui kuuntelemaan humalaisen miehen rasistista haukkumista bussipysäkillä viime viikon perjantai-iltana Helsingin Pasilassa.


- Neekeri, mutakuono, musta-aukko, kuvaili Ghansah aikuisen miehen meuhkaamista.
Sitten bussi tuli, ja Ghansah meni sisään. Ghansahin mukaan haukkujan bussiin pääsy katkesi, koska tämä oli unohtanut bussilippunsa ja lompakkonsa.

- Menin sitten ja maksoin hänen lippunsa, Ghansah sanoi.
Mies tuli kiittämään Ghansahilta saamastaan avusta.

- Sanoin, ettei kiitos merkkaa mitään ja kehotin pyytämään anteeksi. Hän pyysi sitten anteeksi kuiskaten.

Ghansah kehotti miestä pyytämään anteeksi kovemmalla äänellä niin, että muutkin bussin matkustajat kuulevat.
- Sitten hän veti syvään henkeä, katsoi maahan ja pyysi anteeksi sitä, että oli haukkunut minua.

Välikohtaus ei jättänyt kanssamatkustajia kylmäksi.

Ghansahin mukaan ensin yksi toisella puolella istunut nainen alkoi taputtaa käsiään. Sitten toinenkin matkustaja alkoi taputtaa.
- Lopulta koko bussi taputti käsiään.


Facebook-kiitoksia satelee

Suomessa koko ikänsä asuneen Ghansahin vanhemmat ovat Nigeriasta ja Ghanasta. Hän kertoi bussivälikohtauksesta yhteisöpalvelu Facebookissa.Tarina on jaettu Facebookissa yli 1100 kertaa ja yli 200 ihmistä on tykännyt siitä.
- Olen saanut paljon kiitoksia Facebookin postilaatikkoon. Monet, jotka ovat joutuneet vastaavanlaiseen tilanteeseen, kertovat saaneensa rohkeutta.

Helsingin seudun liikenteen bussilinjaa 58 ajavan Pohjolan Liikenteen hallintopäällikkö Thomas Björklund ei ollut kuullut välikohtauksesta.
- Toki bussinkuljettaja voisi tietää siitä, hän lisäsi.


No suvaitsevaisuuden ylistystähän luonnollisesti sataa joka suunnasta ja usko ihmiseen on palannut yhdellä jos toisellakin. Kuitenkin, kun olen tämmöinen huono ihminen niin rupesin miettimään tapausta issekseni.

Ensinnäkin, kyllähän tässä maassa on huonoon käytökseen puuttunut yksi jos toinenkin, mutta mikä tästä tapauksesta tekee etusivun jutun ja niin suuren facebook-ilmiön? No tottakai, koska se ikävä rasisti on saanut nenilleen ja musta mies on selvinnyt kunniallisena voittajana ja saanut oikein aplodit! Ihan itsekin olen joskus huonoon käytökseen puuttunut niin töiden puolesta kuin vapaa-ajallakin.En oikein usko, että vaikka olisin sosiaalisessa mediassa omaa kunniaani julistanut, että iltapulu asiasta olisi kiinnostunut.

Toiseksi, asiaahan ei luonnollisestikaan laimenna yhtään se, että tästä ei ole bussiyhtiössä kuultukaan ja koko homma perustuu herran itsensä tekemään tilapäivitykseen, jossa hää paistattelee kunniassa "like a boss".

Kolmanneksi, näin äkkiseltään (olettaen, että tapaus on tosi) voisi kuvitella aikuisen ihmisen hoitaneen huonon käytöksen olankohautuksella tai sitten tyytynyt ensimmäiseen anteeksipyyntöön ja jatkanut elämäänsä. Mutta ei, tässähän on hyvä olla haaskalintu ja korostaa omaa erinomaisuuttaan sekä nostaa omaa statustaan muiden silmissä. Näinhän toimii mallikansalainen ja pyyteetön ihminen, eksje?

Neljänneksi, mitä tämän kaiken etusivun jutuksi nostaminen kertoo toimituksesta?

Viidenneksi, mitä tämä kaikki kertoo niistä, jotka tätä juttua jakavat totena ja julistavat suureen ääneen? Skeptisyys on ilmeisesti pois muodista kun on sopiva aihe.


sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Pikapäivitys

Tässä kesä tullessa tämä blogi varmaankin viettää hiukan hiljaisempaa elämysaikaa, kas kun tuo elinkeino tuppaa viemään virrat tehokkaasti kesäkuukausina. Mutta pistetäämpäs vähän updeittia:

Uusi Suomi: 


Sotaveteraaneilla ongelma: Ehditäänkö 87 miljoonaa jakaa?


Sotaveteraaneja tukevat järjestöt ja säätiöt ovat kartuttaneet ainakin noin 87 miljoonan euron omaisuuden. Järjestöille tulee kiire, jos rahat aiotaan käyttää veteraanien hyväksi näiden vielä eläessä, kirjoittaa Väli-Suomen sanomalehtien Sunnuntaisuomalainen. Nykyisellä tahdilla rahaa on vielä jäljellä silloin, kun veteraaneja ei enää ole.
Viime vuoden lopussa elossa oli 67 500 veteraania. Arvioiden mukaan kaksi kolmannesta heistä kuolee viiden vuoden kuluessa.
Suurin omaisuus eli yli 60 miljoonaa euroa on Sotainvalidien Veljesliitolla, joka päätti tänä vuonna kaksinkertaistaa veteraaneille maksettavan tuen. Liitto lupaa, ettei omaisuudesta jää euroakaan sotainvalidien jälkeen. Kaikilla ei ole vastaavia suunnitelmia. Esimerkiksi Kaatuneiden muistosäätiö huomauttaa, että säätiöillä on muitakin tehtäviä kuin veteraanien avustaminen.
– Kaatuneiden muiston vaaliminen on ikuista.
Sotaveteraaneille kerätään jatkuvasti lisää varoja. Tänä vuonna järjestöjen yhteisen keräyksen tavoite on kolme miljoonaa euroa.


Nii, tulisihan se varmaankin kiire jos ne aiottaisi oikeasti käyttää niitä varten, joita se on kerätty. Mutta kun ei aiota. Järjestöt kasvattavat itseään koska niiden pitää kasvaa. Jaa mitä varten? No kun pitää vaalia muistoa ja sillee niinq. Kyllä siihen muutama vuosikymmen saadaan upotettua ja hyvä rahakaivo pysyy.

Tuosta äkkiä laskien jos 3 miltsiä vuodessa on saatu kartutettua niin tässähän on vaalittu muistoa näin laskennallisesti semmoisen 29 vuotta plus kulut. Siis omaan taskuun.

Hot tip, jos rahan jakaminen on ongelma niin pääministeriltä ja valtionvarainministeriltä löytyy todistetusti ansioita siinä asiassa. Sata miltsiä ei ole yhtään mitään kun nuo pääsevät vauhtiin. 

Mutta onneksi täällä osataan keskittyä tärkeämpiin asioihin.



Suomen Omakotiliitto kuvailee kesäkuun alussa voimaan tulevaa energiatodistuslakia jättimäiseksi virheeksi ja vaatii sitä muutettavaksi. 
Omakotiliiton liittovaltuuston mukaan energiamuotokertoimella painotettu energiatodistus on epäoikeudenmukainen vanhoille pientaloille.
 
-Mahdollinen ero todelliseen kulutukseen voi olla moninkertainen. Energiamuotokerroin rankaisee kohtuuttomasti erityisesti sähkölämmittäjiä, joita on Suomessa lähes puoli miljoonaa, liiton tiedotteessa todetaan. Lain muuttamiseksi Omakotiliitto on käynnistänyt kansalaisaloitteen, johon kannattajien nimien keruu on parhaillaan käynnissä.  Liitto haluaa, että energian todellinen kulutus (ostoenergia) tulisi aina ilmoittaa todistuksessa laskennallisen luvun lisäksi. Toiseksi vanhojen pientalojen (rakennettu ennen vuotta 2008) kohdalla energiamuotokerrointa ei tulisi huomioida. Lain mukaan energiatodistus vaaditaan 1.6.2013 alkaen vuonna 1980 tai sen jälkeen rakennetuilta omakotitaloilta sekä edellytetään 1.6.2017 alkaen myös ennen vuotta 1980 rakennetuilta omakotitaloilta. Todistus vaaditaan, kun rakennetaan uutta tai kun myydään tai vuokrataan. 

No sillähän ei taas ole hevon kukkuakaan väliä mitä siellä oikeassa maailmassa tapahtuu, kunhan saadaan lobbattua kivasti fyrkkaa oikeaan suuntaan. Tässähän kävi meinaa mielessä, että jos tuo kerran tulee pakolliseksi niin siitähän voisi tehdä meikäläinenkin leipää pöytään kun alalta tuttuja löytyy, mutta eipäs olekaan niin helppoa. Sitä varten pitää käydä Oikeiden Ihmisten järjestämä, äärimmäisen pätevöittävä Kurssi. Ja sehän maksaa. Arvaako joku miten tämä koulutusmonopoli jaetaan? Finlex valaisee: 


16 §Pätevyyden toteajan nimeäminen

Ympäristöministeriö nimeää määräajaksi tai toistaiseksi pätevyyden toteajaksi yhteisön tai säätiön, joka täyttää toteajalle asetetut vaatimukset.
Pätevyyden toteajalla tulee olla:
a) riittävä ja asiantunteva henkilöstö pätevyyden edellytysten arvioimiseksi;
b) muut käytännön edellytykset pätevyyden toteamistoiminnan järjestämiseen;
c) toiminnallisesti ja taloudellisesti riippumaton asema arvioitaviin nähden.
Nimeämistä haetaan ympäristöministeriöltä
Hassuahan on tuossa, että pätevyyden toteajalla ei tarvitse olla yhtään mitään edellytyksiä, koska kaikki on harkinnanvaraista. Ja tämähän on vallan mainiota, voidaan ohjata koulutukset oikeisiin suuntiin ja tarjota monopolina pakollista palvelua. Ehheh. 

Huomionarvoista on myös tuo energiamuotokerroin. Koska ihminen luonnollisesti on huono ja paha jos lämmittää mahdollisimman halvalla, niin siitähän pitää jotenkin rankaista. Tämmöinen, että omistaa oman talon ja kehtaa lämmittää jollain muulla kun ekoekoekolla niin sehän on jo melkein Heydrichiin verrattava suoritus. Joten maksulappu perään, oppiipahan olemaan. Tai jos ei ja sattuu olemaan normaali työssä käyvä niin joutuupahan hyvällä lykyllä ainakin talonsa myymään. Suomessa kun ei itse tuottamaansa sähköäkään oikein myydä kannata, että jotain saisi takaisin-kas kun se verkkoon takaisin työntäminen maksaa. Ja hyvin maksaakin.

Noh, ei hätää. Maailma on edelleen raiteillaan. Ei perussuomalaisia ole unohdettu.




SDP:n varapuheenjohtajan Eero Vainion mielestä perussuomalaisia ei ole kiinnostanut työelämän tasa-arvo. Vainio myös nostaa kannanotossaan esiin Soinin kannan aborttiin.
- Kun pienen ihmisen ja työväestön puolustajaksi ilmoittautuneelta keisari Soinilta riisuu retoriset vaatteet, niin jäljelle jää vain sovinisti, Vainio sanoo.

Kylla! Tama ole huva! Eli Vainio on nyt sitä mieltä, että jos sanoo  "duunarimies ei kiinnosta vasemmistoa" niin on sovinisti. Nyt tähän joku äärimmäisen sarkastinen peukutushymiö, kiitos.