keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Järjen riemuvoitto

Helsinki nyt sitten on päättänyt paskoa ihmisten kintuille ihan tosissaan. Varmasti hyvin aikein, mutta tuo kuulostaa jo nyt sen luokan sössimiselle, ettei paremmalla väliä.


07:00
Metron vartijoiden määrä voi syksyllä 2016 romahtaa jopa puoleen nykyisestä, sillä automaattimetron junavalvojilla ei välttämättä ole järjestyksenvalvojan koulutusta.
Kaupunginhallituksen esityksen mukaan HKL ostaa marraskuusta 2013 lähtien metron vartiointipalvelut kaupungin liikelaitokselta Palmialta. Samalla myös vartioinnin toimintakonseptia uudistetaan.
Metrovartioinnin sadasta henkilötyövuodesta 60 prosenttia tehdään silloin asemavalvojatehtävissä ja 40 prosenttia junapartioissa.
– Ei pidä paikkaansa, että metron järjestyksenvalvojien määrä putoaisi ensi syksynä puoleen tai 60 prosenttia, vaikka ehkä sellaisen käsityksen on voinut esitystekstistä saada, sanoo HKL:n turvallisuuspäällikkö Jyri Kaisla.
Kyse on siitä, että osalla metrossa työskentelevistä järjestyksenvalvojista toimenkuva ja tehtävänimike muuttuu asemavalvojaksi.

No kiva että uudistetaan ja niinq sillee. Nyt herääkin kysymys, mitä nuo asemavalvojat nyt sitten ovat jos eivät järkkäreitä tahi vartijoita?

– Asemavalvojilla on edelleen kyky puuttua häiriöihin ja heillä on voimankäyttökoulutus, vaikka heidän profiiliaan muutetaan asiakaspalvelun suuntaan ja vaikka he eivät ole vartijan perinteisessä työasussa, Kaisla jatkaa.
Asemavalvojat työskentelevät ensisijaisesti metroasemilla, ja metrovaunuissa liikkuvien junapartioiden määrä joka tapauksessa vähenee ensi syksynä. 

Öö. Voimankäyttöä saa Suomi-nimisessä maassa nykyisen lainsäädännön mukaan harrastaa vain rajattu porukka, joka on eritelty siellä pykälistössä. Tähän porukkaan kuuluu viranomaisten ja järkkärien lisäksi julkisten kulkuneuvojen kuljettajat, lipuntarkastajat ja heihin rinnastettavat henkilöt joten varmaankin kyse on jostain näistä. Tai sitten ollaan taas oltu pihalla tätä suunnitellessa kuin lumiukot. Mielenkiintoinen kohta jolla tätä perustellaan on, että "kun ne ny kuitenkin vähenee". Jaa, vähenee koska vähennetään.

– Tälle partiolle ei oikein ole löytynyt omaa roolia, koska sitä on käytetty kahtena iltana muiden partioiden täytteenä. Partiolle on melkeinpä pitänyt keksiä tekemistä.

Tähän en sano kun että bullshit. Kyllä noille tekemistä on.


Onko partion poistaminen järkevää, sillä metromatkustajien turvattomuudentunne on HSL:n kyselyn mykaan lisääntynyt?
– En toistaiseksi näe aihetta pelkoon turvallisuuden heikentymisestä. Asemavalvojatkin ovat järjestyksenvalvojia ja tarvittaessa asemavalvojat voidaan hälyttää junapartion avuksi, Kaisla vastaa. 

No se on kiva, että Kaisla ei näe aihetta. Muttakun taas kerran se todellisuus ja muut ihmiset ovat vähän eri mieltä, kuten kyselyistäkin voi todeta. Muttaettätuota. Olikos ne järkkäreitä vai ei? Justiinsahan kaisla tuossa aiemmin sanoi, että

"Kyse on siitä, että osalla metrossa työskentelevistä järjestyksenvalvojista toimenkuva ja tehtävänimike muuttuu asemavalvojaksi." 

ja järjestyksenvalvojalla pitää olla semmoinen laissa määrätynlainen asu ja lappu rintapielessä ja seljässä jossa lukee järjestyksenvalvoja. Onkohan Kaisla nyt ihan perehtynyt taas asiaan mistä hölisee?

– Asemavalvojilla on edelleen kyky puuttua häiriöihin ja heillä on voimankäyttökoulutus, vaikka heidän profiiliaan muutetaan asiakaspalvelun suuntaan ja vaikka he eivät ole vartijan perinteisessä työasussa, Kaisla jatkaa.
Eli ei.



Lisää ihan uskomatonta sontaa:

Täysautomaattimetroon siirryttäessä asemavalvojista luovutaan, ja metrossa työskentelee junavalvojia ja junapartioita.
Järjestyksenvalvojina jatkavien junapartioiden työpanokseksi tulee 50 henkilötyövuotta, mikä on puolet metron vartioinnin nykyisestä 100:sta henkilötyövuodesta.
Vartijoiden määrä siis käytännössä vähenee, sillä junavalvojalla ei ole voimankäyttöoikeutta puuttua häiriöihin, ellei hän suorita myös järjestyksenvalvojan koulutusta.
– Tällä hetkellä emme tiedä, tuleeko junavalvojilla olemaan järjestyslain mukainen järjestyksenvalvojan koulutus. Osalla koulutus voi olla, osalla ei, Jyri Kaisla sanoo. 

Eli siis kun ne automaagiset metrot (jotka ei toimi missään muuallakaan) tulevat niin pistetään teuraaksi väkeä, jotka

  • Eivät ole järkkäreinä kannuksiaan tehneet 
  • Eivät omaa oikeuksia oikeastaan puuttua mihinkään
  • On valikoitu "asiakaspalvelullisilla" periaatteilla

Hei täähän kuulostaa tosi hyvälle.

Jyri Kaisla ei ole huolestunut turvattomuuden lisääntymisestä, koska henkilökunnan näkyvyys metrossa lisääntyy junavalvojien myötä.
Junavalvojat liikkuvat sekä asemilla että metrovaunuissa.
– Järjestyksenvalvojien määrän ei pitäisi olla perussyy siihen, onko metro turvallinen vai ei. Turvallisuuteen vaikuttavat ihmisten keskinäinen kontrolli ja sosiaalinen kanssakäyminen.
– Lisäksi järjestyksenvalvojat puuttuvat alkaneisiin tapahtumiin, kun taas junavalvojien näkyvyydellä pyritään ennaltaehkäisemään häiriötä ja väkivaltaa.

Nyt pitää kertoa jotain. Jos asemilla ei ole valvontaa niin niistä tulee kusipäiden temmellyskenttiä. Joten semmoisen uskottavan ja kykenevän turvaporukan läsnäolo ja kyky tehdä asioille jotain on suoraan verrannollinen siihen, paljonko sitä perseilyä paikalla harrastetaan. Siihen ei auta sosiaalinen kanssakäyminen sen enempää kuin tampaxin määrä paikallisessa roskiksessa. Tai voihan niihin tökkiä neulat pystyyn ettei rompuusien tartte saada osumia kun ratsaavat roskiksia. Siis tampaxeihin.

Niissä isoissa kaupungeissahan se asia hoidetaan siten, että paikalle ei ole pääsyä ennenkuin lippu on ostettu, mutta tämä on kuulemma poissuljettu vaihtoehto koska öääööäpläöäöä. Ja on kaikenmoisia ikäviä ihmisiä, joilla on provosoivia ja hampuusia ahdistavia välineitä vyöllä.

Ennustan, että asemavalvojiksi valikoidaan asiakaspalvelijoita jotka päätyvät sylkykupeiksi ennen kuin vuosi on loppu ja sitten ihmetellään notta mitäs nyssit kun turpiin tulee ja bileet vaan eskaloituu.

Eipä tartte jatkossa ihan hirveästi metrolla reissailla ellei halua testata ip-oppeja käytännössä.


 
 
 

2 kommenttia:

  1. Minähän kun aikanaan pääsin Helsingistä pois tein pyhän lupauksen itselleni, että siihen helvetin oranssiin tuubiin en enää koskaan milloinkaan ikinä astu, ja lupaus on pitänyt. No, viimeksi yleensä Helsingissä kävin kuusi vuotta sitten.

    Vaan tässä on nyt se ongelma, että järjestyshäiriöt metrossa eivät lisäänny, koska on tehty The Viranomaispäätös, että järjestyshäiriöt metrossa eivät voi lisääntyä, koska siitähän on tehty asiaan liittyvä The Viranomaispäätös.

    Tosin en tiedä, kuinka paljon The Viranomaispäätös estää perseilijöitä perseilemästä, ja niitä kyllä riitti metrossa jo silloinkin kun siellä asuin. Määrä on tuskin vähentynyt. Tai en tiedä varmaksi. Voihan siitäkin olla The Viranomaispäätös.

    VastaaPoista
  2. Hellurei Ykälle ja onnittelut poissapysymisestä. Meno on tosiaankin ihan railakasta ollut tähänkin asti eikä vähenemistä näy kun on näitä viisaampia tekemässä linjauksia. Epävirallisten ja ehdottomasti väärien tietojen mukaan puhutaan 100+ tapahtumasta viikottain jotka varmaankin loppuvat kun tulee asiakaspalvelijoita ennaltaehkäisemään sosiaalisen kanssakäymisen keinoin. Ja nykyisinkin väen määrä tuubissa on aika kehno, kuten tuosta voi lukea. Parilla partiolla ei ihan koko verkkoa valvota joten se oikea määrä on todennäköisesti ainakin kolminkertainen.

    VastaaPoista